Elämän tarkoitus on muutakin kuin murheen karkoitus

Enää en säästä rahaa ostaakseni sitä tai tätä tarpeentonta tai mukavaa. Vaan elän oikeastaan kädestä suuhun. Olen myös tehnyt elämässäni muutamia päätöksiä  joilla on ollut suuri merkitys taipaleeseeni. Ehkä ensimmäinen sellainen oli, kun lopetin koulujen käynnit 16-vuotiaana oppivelvollisuusiän tultua täyteen. Sen jälkeen minua ei olisi oppilaitoksiin saanut pakollakaan. Se oli hyvä päätös, vaikka koulukäynnin jatkaminenkin olisi sitä varmasti ollut. Mutta minusta ei tullut kirjanoppinutta vaan vaihtoehto muodollisille pätevyyksille. Iltakauppakouluni loppui äidin jouduttua sairaalaan. Pitkään elin epätietoisuudessa, että menettimmekö äidin lopullisesti. Kunnes eräänä sunnuntaiaamuna isäni sanoi meille kolmelle lapselle, että "eiköhän lähdetä katsomaan äitiä". Silloin ymmärsin, että isä oli antanut anteeksi, vaikka velkoja oli paljon maksettavana.

Vanhempieni suuruuden ja anteeksiantavat sydämet olen käsittänyt vasta heidän kuoltua. Ehkä he ymmärtävät puolestaan edelleen minua, jos ovat ymmärtävässä muodossa iankaikkisuudessa. Siihen uskoon liittyy itselläni myös hautojen ja hautausmaiden syvenevä merkitys. Johon viimeisen silauksen on antanut käsityksen karttuminen buddhalaisuudesta. Siinä kuolleilla on elävä yhteys eläviin arjessakin kotitemppeleineen ja öisin poltettavien huoneen valoineen. Vainajien muistaminen tarkoittaa kristinuskoa konkreettisimpaa yhteyttä eri tavoin, että teitä ei ole unohdettu.

Siitä on ajan kanssa jalostumassa jotain, jonka aion tehdä todeksi ensi kesänä. Istutan Jokilaakson katottomaan Green Houseen eli kasvihuoneeseen ja sen ympärille monivuotisten niitty- ja kedonkukkien siemeniä. Ja kukiksi kasvettuaan vien niitä pitkin kesää hankkimiini hautamaljoihin leikkokukkina vanhempieni ja siskoni viimeisten leposijojen lisäksi haudoille, jotka näyttävät unohdetuilta. Ajattelen siitä tulevan kauniin tavan ja uuden yhteyden ainkaikkisuuteen, josta en mitään käsitä. En edes sitä, onko se ihmiselle olemassa, vaikka eri uskonnot ja filosofiat niin sanovatkin. Joka tapauksessa senkin huoneen tuotokset, jossa kuninkaat ja kerjäläisetkin istuvat yksin saman asian vuokseni, saavat uuden merkityksen. Antamalla kasvien elämillä kasvuvoimaa ja uutta virtaa kesän kukkasille. 

Ehkä ikuiseen huomiseen uskominen on vähintään yhtä hyvä matkaeväs kuin uskoa siihen, että kaikki loppuu pumppuni pysähtyessä viimeisen kerran. Tämänkertaisen blogini aiheesta saatan huomenna jatkaa, sillä en päässyt kuin ensimmäiseen isoon päätökseen. Enkä saanut sanotuksi kunnolla edes sitä, että lieneekö varsinkaan vauraassa Suomessa, jossa yhteiskuntaa ruokkii tarvittessa rahattoman, turhempaa elämän tarkoitusta kuin kuolla rikkaana taskutkin täynnä rahaa?