Älä tee sitä itse, jos voit teettää sen muilla

Kahdeksankymmentäluvulla lopetettuani viinan kanssa läträämisen olin Liisan kanssa Neuvostoliiton Sotšissa hotellin ylimmässä kerroksessa. Katselin, kun kuusi enemmän tai vähemmän maatuskaa kuokki puistossa rinnakkain parin metrin kaistaletta. Alkuperäinen venäläinen sana on matrjoška. Sana maatuska tulee venäjän sanasta матушка (matuška), joka tarkoittaa "äitikulta". Naureskelimme sitä, että eikö​ puuhaa​n olisi vikkelämpiäkin tapoja. Se oli aikaa, jolloin siinä maassa jokaisen kynnelle kykenevän piti tehdä jotain. Hississäkin oli työntekijä, jonka tehtäviin kuului painella kerrosten nappuolita kunkin yöpyjän tarpeisiin. Omassa nurkassa hänellä oli jakkara, tyyny, viltti, teepannu ja posliinimuki, joten ajattelin hänen ehkä myös asuvan hississä.

Kun tulin Suomeen, sinne tuli perässäni myös lama ja suurtyöttömyys eikä monella ollut edes kuokkaa millä kuokkia yhteiskunnan kukkapenkkiä saati hissiä, jonka nappuloita olisi pitänyt painella saadakseen leipää suuhunsa. Ei tarvinnutkaan, sillä valtio elätti, laittoi sitten tikkuja ristiin tai ei. Tänä päivänä on kotoperäisten lisäksi tullut Suomeenkin jonkin kokoinen liuta muualta tulleita, joille ei päivänvaloa kestävä tekeminen maistu, vaikka sitä olisi tarjollakin.

Kun seuraan valtion ja kuntien ennestäänkin köyhien kukkaron tyhjentämistä, luulen, että ennemmin tai myöhemmin jää tälläkin tavalla pää vetäjän käteen. Vaikkemme kovin taitavia olekaan kansana pullustelemaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Ehkä on sen verran tullut korville sisällis- ja muissa sodissa, että se on opettanut tai muuten laittanut hiljaa kävelemään. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, vaikka olen harrastanut itsekin, että minutkin kuuluu elättää, vaikka vain loisisin. Sillä jonkun on maksettava tieni päällyste ja kunnossapito aurauksineen sekä kaupan päälle vielä katuvalotkin. Sekä monet muut palvelut viimeistä leposijaa myöten.

Kun katselen eläinten elämää thai- ja suomikotini pihapiirissä, huomaan niiden tekevän etupäässä mitä kuuluukin, vaikken sen tarpeellisuutta aina ymmärräkään. Siinä on aikaa pohtia sitäkin, että onko osa ihmisistä luotu vain olemaan sekä syömään ja jos kumppani löytyy, niin naimaankin silloin tällöin. Vaikkei tarkoitus olisi tehdäkään Little Jormaa tai muutakaan uutta ihmisalkua.

Vähän kuin mehiläspesän kuhnurit, joilla on vain yksi tehtävä. Paritella nuoren neitsye-kuningattaren kanssa pariutumislennolla ilmassa. Ne eivät osallistu pesän muihin töihin millään tavalla. Eivät kerää mettä tai pölyä, eivät rakenna kennoja, eivät hoida poikasia, eivätkä puolusta pesää, sillä niillä ei ole edes kuvan pistintä. Ne eivät osaa edes syödä itse, vaan työmehiläiset ruokkivat niitä. Kun muutamasatapäisestä joukosta kuhnuri onnistuu parittelemaan kuningattaren kanssa, sen lisääntymiselin repeytyy irti ja se kuolee välittömästi. Muut kuhnurit häädetään pesästä syksyllä, jolloin ne kuolevat nälkään tai kylmyyteen, koska talvella ei tarvita enää lisääntymistä ja pesä säästää resursseja. Tämä järjestely takaa geneettisen monimuotoisuuden, koska yksi kuningatar parittelee yleensä 10–20 eri kuhnurin kanssa, usein eri pesistä.