Tasan ei ole maallinen mammona

Luin juuri jonkun väittämänä, että kommunismin siemenet ovat kateus ja katkeruus. Ehkä väite on asian ytimestä, ehkä jonkun sisällä asuvasta kateudesta ja katkeruudesta tai muuten jostakin ihmisen vyötärön alapuolelta. Oletan kuitenkin, että kommunisti ja kapititalisti ovat asiasta hyvinkin eri mieltä. Luin myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minna Koskelan henkilöhaastattelun ja toisaalta hänen käsityksensä miksi kateudella ja katkeuuruudella ei juuri ole tekemistä kyseisen ideologian kanssa. Perustelut olivat minulle huonot. 

Koska kommunismi kritisoi rikkaita ja omistavaa luokkaa, se voi myös näyttää siltä kuin taustalla olisi tunnepohjainen vastareaktio. Kateus varakkaiden asemaa kohtaan ja katkeruus epäoikeudenmukaisista oloista ovatkin toimineet jopa vallankumousten polttoaineena. Silti kommunismin teoreettinen perusta ei ole tunne, vaan taloudellinen näkökulma. Sen mukaan yhteiskunta, joka on rakentunut  materialismin varaan ja kapitalismin sisäiset ristiriidat johtavat väistämättä sen murtumiseen.

On totta kuitenkin, että kateus ja katkeruus voivat olla osa ihmisten kokemusta epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Toisaalta se voi olla myös Roope Ankan lailla rahassa kylpevän mielipide heistä, joilla on vähemmän ja jotka haluavat enemmän. Aidon kommunismin ydin on silti solidaarisuus ja ajatus siitä, että yhteisön hyvinvointi menee yksilön voiton edelle. Väite kommunismin tunnepohjaisista siemenistä on myös monesti enemmän poliittinen, retorinen ase kuin historiallinen fakta. Kommunismi pakottaa silti kysymään mikä on tarpeeksi tai miten yhteisön ja yksilön tarpeet sovitetaan yhteen? Tämä kysymys on itselleni myös henkilökohtainen. Kun kuljen Songkhla-järven rannoilla tai Tuusulanjokilaaksossa, näen erilaisia yhteisöllisyyden muotoja – ja huomaan, että oikeudenmukaisuuden kaipuu on universaali, vaikka sen ilmaisutavat vaihtuvat. 

Kommunismi ei tarkoita, että kaikilla olisi täsmälleen yhtä paljon kaikkea. Perusajatus lienee, että ihmiset tekevät työtä kykyjensä mukaan ja saavat hyödykkeitä tarpeidensa mukaan. Kuka sitten kunkin yksilölliset tarpeet oikeudenmukasesti määrittelee, ei ole minulle milloinkaan selvinnyt. Mutta ehkä se tosiaan pakottaa kysymään mikä ja mitä on kullekin tarpeeksi, ja kuinka tarpeet ylipäätään sovitetaan yhteen? Tämä pohdinta on yhtä ajankohtainen Thaimaan maaseudun sähköttämän mökin, vanhuksen ainoalla puujakkaralla istuessani ja Tuusulan Merikonttikodin sohvalla yli 40 tuumaista televisiota katsellessa.

Eläkkeeni bruttomäärä on 2 912,62 €, vero 23,5 % eli 684,47 € ja nettomäärä 2 228,15 €. Muuta omaisuutta ei juuri ole. Jos kaikki maailman varallisuus otetaan mukaan, on tulotasoni yli kaksinkertainen maailman keskiarvoon verrattuna. Mutta koska omaisuutta ei juuri ole, olisin saamapuolella kaiken varallisuuden tasajaossa ja saamassa noin 56 000 €.  Kun eläkkeeni on selvästi yli maailman keskitulon, olisin maksumiehenä. Varallisuuden tasaus kuitenkin hyödyttäisi minua, vaikka minulla on huomattavasti parempi tulovirta kuin suurimmalla osalla maailman väestöstä. Mutta, jos otan huomioon esimerkiksi Elämän tähden yhdistykselle lahjoittamani Jokilaakson 8 hehtaarin maa-alueen, olen kaiken varallisuuden tasajaossa kaikilla mittareilla maksumiehenä.

Olen ajatellut ja välillä sanonutkin, että minulle on oikeastaan yksi lysti, viekö kolmen enemmän tai vähemmän ahneen, eri verokarhun jälkeen loput kapitalisti tai komministi, mitään en saa viimeiselle matkalle mukaan. Jos olen aikoinaan kantanut yhteistä yhteiskuntavastuuta muita hyödyntävässä päihdetyössä, ei sen taakan tai etuisuuden kantaminen loppunut elämäni leppoistamisjaksoon. Mutta se on muuttanut muotoaan. Niin kauan kuin henki pihisee samaiset verokarhut rohmuavat työeläkkeestä lähes neljäsosan, vaikka eivät ole osallistuneet sen kartuttamiseen koskaan millään valuutalla. Pohjattomiin karhuntaljojen taskuihin keräämillään veroilla yhteiskunta antaa minulle tällä hetkellä minimaalisen vähän tarvitsemiani palveluja. Loput menee yhteisen yhteiskuntavastuun kantamiseen.