Elämää eläinten kanssa

Kissanpennuilla on joskus ja kai aika useinkin syntyessään siniset silmät. Meidän Thaikotimme pihapiirissä on yksi sellainen. Sen sisaruksilla ei näin ole. Joten saapa nähdä säilyykö ensin Little Catin nimen saaneelle ja hyvin kauniilla, lähes kauttaaltaan valkoisella, kotimme itselleen valinneella kissalla silmien väri. Suurentuneen koon ja silmien värin ansiosta olen alkanut kutsumaan sitä nimellä Blue Eyes. Useimmiten ajan myötä silmien väri kuitenkin vaihtuu. Aikuisilla kissoilla se voi vaihdella vihreän, keltaisen ja ruskean eri sävyissä.

Joskus kuitenkin sininen väri säilyy, ja suurin osa näistä kissoista on kuuroja. Tämä johtuu siitä, että sama geenimutaatio, joka aiheuttaa kissalle siniset silmät ja valkoisen turkin, aiheuttaa myös epämuodostumia korvan rakenteeseen. Näin kuuloaistimus ei pääse korvista aivoihin, mikä tekee kissasta kuuron. Jos vain kissan toinen silmä on sininen, myös saman puolen korva saattaa olla kuuro. Mutta osaako joku jotenkin kertoa kissalle kuuroudesta tai ymmärtääkö se sen jotenkin muuten? Vai viettääkö se vain kuulosta mitään tietämättä kissan päiviä?

Blue Eyes oli pienenä pentuna hyvin arka ja meni aikansa ennen kuin se antoi ihmisen koskea. Sisarukset eivät tee sitä vieläkään. Joka tapauksessa se pitää nykyisin paljon meistä. Kavuten Tatan syliin ja kävelemällä kanssani avokeittiön perälle ja takaisin pyörimään jalkoihini, kun otan aamu- ja iltalääkkeeni. Me molemmat pidämme nykyisin siis myös kissoista, vaikka niiden piti pysyä elämästämme sivuraiteella. Kuten Morakotin kohdalla kaikkien muidenkin eläinten. Eläimet vain olivat ilman juuri mitään huomiota.

Paitsi kanat ja kukot, jotka pitävät pihamme kivetystä, kuten kaikkia muitakin paikkoja käymälänään. Joskus kaahaammekin ne Green Landiamme lannoittamaan. Tata kepin tai vesisuihkun kanssa ja minä lasten vesipyssyn avulla. Kun annamme meidät huoltajikseen ottaneelle Blue Eyesille ja muillekin mirreille 8 kilon säkistä farangiruokaa, kyttäävät kanat ja kukot vesisuihkun uhallakin kivetyksen reunalla vuoroaan pihan ruokapöytään.

Olen hyvin iloinen Tatan sydämen kätköistä  nousseesta eläinrakkaudesta. Siitä osansa saavat skootterireittiemme puolen tusinaa koiraakin. Kerran ihmettelin ja kysyin ääneenkin pihan eläimiltä, että tietääkö joku minne on kadonnut sääennustaja-etanamme suihkuhuoneen seinältä? Suomea eläinten kanssa yhtä paljon ymmärtävä, vuosi sitten kihlaamani Tatan sanoi vieneensä sen puutarhaan. Koska suihkuhuoneessa ei ole etanalle ruokaa.

Viime kesänä, kun olin Suomen Jokilaaksossa, tuli Tatalta viesti, että hän oli käynyt mielestään likaisen pihapiirimme kissan kanssa suihkussa. Kissat siis joutuvat ihmisten kanssa rinnan eläessään myös oppimaan tapojamme. Blue Eyesillä on esimerkiksi oma käymälänsä Vihreän Maan ja kivetyksen reunalla. Siellä se mielestään taitavasti ja huolella kaivaa isommalle hädälle pienen kuopan ja peittelee sen sitten. Haistelemalla analysoituaan ensin tuotoksensa. Peittely ja kaivuutyö kovassa, savensekaisessa maassa on kyllä enemmänkin silmänlumetta.

Thaimaassa kaukana turisteista on joutilaana ilman työlupaa vain sinällään koko ajan hupenevaa aikaa. Kun kielimuurin vuoksi minulla on myös hyvin rajalliset määrät ja mahdollisuudet puhua ihmisten kanssa puuta heinää, puhun minua yhtä paljon ymmärtäville eläimille huonolla sanavarastolla englantia. Kanarouvaa kiitin eilen ruokamaksusta, sillä sen matkakassiini jättämät neljä kanamunaa olivat pienestä koostaan huolimatta tai juuri siksi paistettuina oikein makoisia.