Myllykylä – Etelä-Tuusulan läntisin ja historiallinen portti pääkaupunkiseudulle

Tänään pysähdyin pohtimaan Gemini ja Copilot keinoälyjen kanssa paikkaa, jota kutsun kodikseni. Kun matkaaja saapuu pääkaupunkiseudulta kohti Hyrylää, hän ohittaa ensin Maantiekylän jälkeen Perä-Hyrylän. Nimi tuntuu monesta hassulta – miksi perä on ensimmäisenä vastassa? Mutta asioilla on logiikkansa. Hyrylä on pitkään ollut seutunsa itseoikeutettu napa, ja sieltä katsottuna etelä on aina ollut se kaukaisin kolkka, kylän perä.

Kun taas tulen Helsingistä ja Vantaalta Tuusulaan läntisintä väylää, ennen Hyrylää ja Ruotsinkylää on Myllykylä. Siellä on nykyinen kotini, ja samalla Tuusulan historiallinen "läntinen portti". Valmistuva Kehä nelonen luokin seudulle aivan uudenlaisen tulevaisuuden. 

Rajalla asuminen on minulle myös mielentila. Myllykylä onkin aina ollut paikka, jossa rajat kohtaavat. Se on toiminut puskurina Tuusulan ja vanhan Helsingin pitäjän välissä. Vielä vuonna 1954 täällä piirrettiin rajoja uusiksi suuressa aluesiirrossa. Ja onkin kiehtovaa ajatella, että osa sen pelloista ja metsistä on joskus kantanut pääkaupungin pitäjän nimeä.

Historian lehdet havisevat Myllykylässä muutenkin kuin lehtipuissa ja paperilla. Jo 1600-luvulla koskimyllyllä jauhettiin viljaa kaukaakin tulleille matkaajille. 1700-luvulla hovin mylläreinä ja myllyn omistajina oli sotilasvirkatilallisia. Mylläri olikin arvostettu henkilö. On hämmästyttävää, että myllylle saapui jauhattajia jopa Virolahdelta ja Kymin alueelta saakka. Tämä kertoo siitä, että Myllykylä oli merkittävä solmukohta ja tuotantopaikka laajalla alueella. Vaikka varsinainen myllytoiminta on loppunut, paikalta löytyy yhä louhittu vesiuoma ja vanha Myllärin mökki, joka muistuttaa tästä historiasta. Tuusulanjoen varren myllyt olivat aikansa teollisuuskeskuksia.

Olen myös nähnyt, miten kylä muuttuu. Vilpasen kauppa, kirjastoauto ja monet muut ovat jääneet muistoihin. Tilalle on tullut uutta yrittäjyyttä, kiviainestehdasta, asfalttiasemaa ja jopa aurinkovoimaloita. Silti luonto, kuten Jokilaakson suojelualue ja talviset ladut, joita Myllykylän Mylly talkoovoimin ylläpitää, pitävät meidät juurissa kiinni.

Lapsuuteni vietin Perä-Hyrylän Korpintiellä, perinteisessä pientalomaisemassa. Nyt asun Soiniityntiellä, mutta tavalla, jota lapsuudenminäni tuskin olisi osannut kuvitella. Merikonttikotimme Myllykylän rauhassa on osoittautunut enemmäksi kuin vain asunnoksi. Se on ollut viesti kestävästä elämäntavasta ja innovaatiosta – viesti, joka on kiinnostanut televisioryhmiä aina Ruotsia ja Venäjää myöten.

On hienoa ajatella, että tämä vanha "porttikylä" on nyt paikka, josta avautuu näkymä myös tulevaisuuden maanviljelyn ja metsien lisäksi teollisuuteen, kaupankäyntiin sekä asumiseen. Vaikka maailman kamerat ovat käyneet täällä, parasta on silti se tavallinen arki. Uimapaikat Tuusulanjoen lammissa ja Soiniityntien sillan kupeessa, eläimet muine luontoineen ja se tunne, kun palaan Thaimaan talvikodista tai muualta kotiin. Tuusulan lounaisimpaan, mutta sydämeltään ehkä rikkaimpaan kolkkaan.