Uusi vuosi on hengellinen juhlapäivä

Uusi vuosi on mielenkiintoinen sekoitus maallista ajanlaskua, kansanperinteitä ja uskonnollista merkitystä. Nykyinen uuden vuoden ajankohta perustuu roomalaiseen perinteeseen ja juliaaniseen kalenteriin. Roomalaisille tammikuu oli omistettu Janus-jumalalle, jolla oli kahdet kasvot: toiset katsoivat menneeseen ja toiset tulevaan.

Kristillinen kirkko suhtautui pitkään varauksella uuden vuoden juhlintaan, koska se koettiin pakanalliseksi menoksi. Keskiajalla uutta vuotta vietettiinkin monissa kristillisissä maissa muina ajankohtina, kuten maaliskuun 25. päivänä, joka on Marian ilmestyspäivä.

Vaikka uusi vuosi ei ole kirkkovuoden suurin juhla, sillä on vakiintunut paikka kristillisessä kalenterissa. Monissa seurakunnissa vietetään keskiyön messuja tai rukoushetkiä, joissa kiitetään kuluneesta vuodesta ja pyydetään siunausta tulevalle. Hengellisessä mielessä uusi vuosi on monelle "uuden alun" symboli, mikä resonoi vahvasti kristillisen armon ja uudistumisen teeman kanssa.

Monille hengellisyys uudessa vuodessa tiivistyy ajatukseen, että tulevaisuus on "suuremmissa käsissä". Uusi vuosi on ensisijaisesti kalenterijuhla, mutta se on saanut vuosisatojen saatossa vahvan kristillisen kuorrutuksen ja hengellisen merkityssisällön. Se on hetki, jolloin maallinen ajanlasku ja hengellinen tarve toivolle kohtaavat. Itse asiassa monille uuden vuoden hengellinen ydin löytyy nimenomaan kristinuskoa vanhemmista pakanallisista juurista, itämaisista filosofioista tai nykyaikaisesta "henkisyydestä".

Tammikuun ensimmäinen päivä on vain yksi monista tavoista hahmottaa ajan kiertymistä. Monet nykyiset uudenvuoden tavat ovat perinteistä "suojaavaa magiaa", jonka tarkoituksena on karkottaa pahaa ja houkutella onnea. Melu, ilotulitukset ja kovaääninen juhliminen juontavat juurensa uskomukseen, että kova paukke karkottaa pahat henget kriittisessä vuodenvaihteen taitteessa. Suomalainen tinanvalanta tai vedestä ennustaminen on suoraa jatkumoa muinaiselle uskolle, että verho tämän ja tuonpuoleisen välillä on ohuimmillaan vuoden vaihtuessa, jolloin tulevaisuutta voi "kurkistaa".

Muinaisessa Suomessa vuosi ei vaihtunut tammikuussa vaan syksyllä, sadonkorjuun jälkeen kekrinä. Se oli sielujen ja henkien juhla, jolloin esivanhempien uskottiin vierailevan taloissa. Monissa Aasian kulttuureissa uusi vuosi on syvällinen puhdistautumisrituaali. Temppelien kellot lyövät 108 kertaa karkottaakseen ihmisen 108 maallista himoa ja syntiä. Ihmiset tekevät osoji-suursiivouksen, joka ei ole vain kodin pesua, vaan hengellinen puhdistus kotiin saapuville deityille. Esimerkiksi hindulaisuudessa ja sikhismissä uusi alku liittyy valon voittoon pimeydestä ja sisäisen tietoisuuden heräämiseen.

Joissakin perinteissä uusi vuosi ei ole tammikuussa, mutta sen hengellinen painotus on vahva. Rosh Hashanah juutalaisuudessa uusi vuosi on "Vuoden pää". Se on itsetutkiskelun, katumuksen ja herätyksen aikaa, jota symboloi oinaan sarveen puhaltaminen. Islamilainen vuosi alkaa Hijrasta, profeetta Muhammadin muutosta Mekasta Medinaan. Se on muistamisen ja kiitollisuuden aikaa. Nykyaikaisessa henkisyydessa eli esimerkiksi New Agessa uusi vuosi on "universaalin energian" nollauspiste. Manifestoinnissa uskotaan, että vuoden ensimmäisten tuntien ajatukset ja aikomukset vetävät puoleensa vastaavaa energiaa koko tulevaksi vuodeksi. Jotkut kirjoittavat ylös asioita, joista halutaan luopua, ja poltetaan paperi. Tämän symbolisen tavan uskotaan vapauttavan vanhaa energiaa.

Kristillinen uusi vuosi keskittyy Jeesuksen nimeen ja siunaukseen, kun taas monissa muissa viitekehyksissä korostuvat usein puhdistautuminen, suojautuminen pahalta ja luonnon sykli. Vanhan tavat ovatkin monesti universaaleja, uskonnosta riippumatta. Kristinuskossa Jeesuksen ympärileikkaus, kaste ja nimen antaminen tapahtui uutena vuotena, kahdeksantena päivänä, hänen syntymänsä jälkeen, ja se merkitsee Jumalan liiton täyttymistä sekä uuden liiton alkamista. Tämä rituaali oli osa juutalaista perinnettä, joka juontaa juurensa Abrahamin aikaan, jolloin Jumala antoi käskyn ympärileikata kaikki poikalapset kahdeksan päivän ikäisinä.

Olen monelle harmitellut, kun olemme hukanneet kastepäivämme, joka Jeesuksella oli siis uutena vuotena. Minulla se oli tasan kaksi kuukautta syntymän jälkeen, kun sain etunimikseni Jorma Veino Juhani. Minut kastoi Tuusulan seurakunnan pappi Juho tai Jouko Karhu ja kummeiksi ryhtyivät Irja ja Ahti Ylikoski, Antti Asser Soini sekä Lilli Kylen. Lilli varmastikin äitini toivomuksesta. Muut olivat isäni puolelta sukulaisia. Mutta sitä en tiennyt, että tänään 1.1. on Jeesuksen nimenannon ja ympärileikkauksen päivä. Omani on 16.7, jolloin minut kristinuskon uuden liiton mukaan myös henkisesti ympärileikattiin. Siitä ei puhuttu rippi- eikä muissakaan kouluissa, ei kotona eikä kavereidenkaan kesken.