Ihminen uhraa terveytensä, jotta saisi rahaa. Jonka jälkeen hän uhraa rahaa saadakseen terveytensä takaisin ja on niin huolissaan tulevaisuudesta, ettei osaa nauttia eilisestä, tästä päivästä eikä huomisesta. Seurauksena on, ettei hän ole oikeastaan läsnä missään hetkessä. Silti hän voi elää kuin viimeistä päivää tai kuin ei kuolisi koskaan. Kuitenkin yks kaks myös hän kuolee. Eikä mittareillani elänyt milloinkaan niin sanottua täyttä elämää.
Dalai laman sanotaan sanoneen yllä kirjoitetun tapaisesti. Toisaalta se ei ole kenenkään nimi vaan tiibetiläinen arvonimi, joka kantaa syvää hengellistä ja poliittista merkitystä. Se on virka tai asema, joka siirtyy jälleensyntymän kautta seuraajalle. Nimi koostuu kahdesta osasta. Dalai on mongolinkielinen sana, joka tarkoittaa valtamerta ja lama on tiibetinkielinen vastine sanalle guru, joka tarkoittaa opettajaa tai "ylivertaista". Yhdessä nämä muodostavat usein käytetyn käännöksen "Viisauden valtameri".
Luulen, että lähes kaikilla on ollut vaiheita, joista voi löytää itsensä Dalai lama tarkoittamalla tavalla. Koulun päättäneen Suvivirren jälkeen aurinko paistoi aina, kesä jatkui ikuisesti ja päivieni määrä oli rajaton. Sitä varjosi vain jonkun kolttosen paljastumisen vuoksi isältä saatu selkäsauna itse haetetulla koivuvitsalla. Silloin itkin itseni ainakin kerran niin katkeraan uneen, että päätin heti aamulla tappaa itseni hyppäämällä naapurissa olleen Everyn vaseliinivaraston katolta. Mutta yön aikana Nukkumatti vai kyyneleeni ja päivät jatkuivat herättyäni entiseen tapaan loputtomana virtana.
Tänä päiväni tiedostan päivieni rajallisuuden tuskattoman ja tuskallisen hyvin. Lohtua ja potkua huomiseen antaa, etten tiedä mitä tapahtuu sille osalle minua, jota en voi koskettaa, kun pumppuni tuuppaa suoniin verta kiertämään viimeisen kerran ja on tullut aika jättää aika. Vai päättyykö kaikki siihen ja "that's all"? Toisaalta ajattelen elämän olevan jokaisessa elävässä liian käsittämättömän monimutkaista kertakayttötavaraksi. Tai ymmärtääkseni muuta kuin, että tässä muodossa käytössämme itse kullakin on niitä vain yksi ainoa uniikki.
Millainen on siis taivastieni sekä ylipäätään matka ajattomuuteen tai onko sitä edes? Tutkitut, mutta salatut ovat herrani tiet. Google Mapsistakaan ei ole ollut avuksi. Eikä tietäni tuonelaan tai taivaaseen osaa valaista mustakantinen kirja kainalossa keskuudessamne kulkevat kurttuotsaiset tiekauppiaatkaan. Itse asiassa heidän asettamat vaatimukset sopivan lämpöiseen tulevaisuuteen ovat sellaiset, että niillä kriteereillä en sinne edes taida tahtoa. Siksikään, että annetuilla pelisäännöillä perillä ei ole oikeastaan ketään rakkaistani. Ovatpa he sitten sukua tai ystäviä. Joten mitäpä siellä sitten minäkään tuntemattomien joukossa.
Puusepänpojan ja hänen Isänsä luokse vievän tien suurin este taitavatkin olla heiltä tehtävät anastaneet taivaspaikkojen jakajat. Hurskaat sisaret ja veljet, jotka väittävät tai kuulostavat tietävän jopa kaikkitietäviä Arkadianmäen poliitikkojamme enemmän. En löydä itsestäni sellaista "herran pelkoa tai halua", jotta heitä uskoisin saati seuraisin. Vaikka kuinka sanoisivat minua harhaoppiseksi. Mielessäni ajattelen silloin, että "pata kattilaa soimaa".
Eilen maallisen Lazadan kuljettajat toivat minulle syvän vihreän – deep green matkalaukun. Sillä matkaan maaliskuussa Jokilaaksoon osan matkasta Air China -yhtiön lentokoneella muun rahvaan joukossa karvalakkiosostolla. Tarvitsen pienen pienen tavarankuljetuslaukun etupäässä lääkkeille ja vitamiineille, joita en halua laittaa ruumaan, mutta matkustamoon saan ottaa mukaan vain 5 kiloa pakattuna 20x30x40cm kokoon. Laukkua eilen ihaillessa ajattelin, että pieni on 10 000 kilometrin matkalle, mutta aivan liian suuri ajattomuuden tielle. Sinne en ole ottamassa mukaan edes anteeksiantamatonta sydäntä. Sillä luulen, että sen kanssa ei ole asiaa taivasten valtakuntaan. Eikä sitä voine jättää silloin enää sen portin ovimiehen narikkaankaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti