Soljuva elämäni virta

Monet Pattayan Jomtienin suomalaiset kävijät sanovat View Taley Condo -kerrostaloja Hiutale ykköseksi, kakkoseksi ja niin edelleen. Sellaisessa minäkin asuin kuukauden ensimmäisellä reissullani Pattayan seudulle. Sitä ennen olin ollut ainakin kerran Phuketissa Päiviksen kanssa heti ensimmäisellä lennolla tsunamin jälkeen. Muistelen sen olleen Länsirannikon senaattori Raisioista, joka kirjoitti Facebookiin, että nyt olisi kohtuuhinnalla vaikka kuukaudeksi vuokrattavissa asunto Condo 1:stä Jomtienilta muutaman satametrisen päässä rannalta. Ja lisäsi, että pakettiin kuuluu myös skootteri koko ajalle.

Siihen tartuin. Kun lähdin kaksipyöräisellä ja pysähdyin ensimmäisen nyppylän toiselle puolelle, norjalaisen merimieskirkon kohdalle, niin ajattelin, etten koskaan osaa takaisin. Yhtä uunona olin kevältyäni suunnilleen saman metrimatkan toiseen suuntaan niin sanotulle "Raittiiden rannalle". Siellä istuin silloin ja myöhemminkin monet aamut rantatuolissa aurinkovarjon alla ja puhuttiin monien vähintään kavereiksi tulleiden kanssa maailman menosta. Haukuttiin Suomen veroja ja Finnairin lentohintoja sekä muita pienempiä asioista. Kuten lavataksin ja SodaWaterin muutaman bahtin taksoja.

Samaa lentomatkaa olen nyt kulkenut liki parikymmentä vuotta koronavuotta lukuunottamatta aiemmin pari, kolmekin kertaa vuodessa. Nykyisin vain kerran puoli vuotta kerrallaan. Alussa koin lähteväni talvilomalle, mutten enää. Varsinkin elo Morakotin kanssa Phatthalungissa kaukana turisteista ja suomenkielestä on tehnyt Thaimaasta talvisen kotimaani. En enää koe matkustavani lomalle, vaan elämään Suomen kesän ulkopuolista arkeani Aasian auringon alle.

Vaikken juuri mitään omista, on talous vaaterissa, joka kestää pienet takaiskut. Jos niitä suurempia ei osakseni tule esimerkiksi laitosasumista vaativan terveyden vuoksi, näissä viitekehyksissä on hyvä elää nauttien elämän iltaruskosta. Sen verran on vuosien saatossa kyllä tullut luntakin tupaan, että eväitä nurjaan mieleen ja katkeruuteenkin olisi. Mutta kun lähes jokaisessa vastamäessä on ollut omakin lusikka sopassa hämmentämässä, olen käyttänyt aikaani elämän kolikoiden positiivisemman puolen näkyville saamiseen. Sillä asiaa jossa on vain yksi puoli, ei edes liene olemassa. Mutta mitä nurjempi mieli, sitä vaikempi käännöstyö.

Luulen, että elämän jakaminen kanssani ei ole maailman helpoimpia jobeja sekään. Olen huomannut, että kun Morakotin kanssa on vain rajallinen määrä yhteisiä sanoja, niin ei ole kunnon riitelyynkään riittäviä työkaluja. Minulle, jonka piti olla aina tai ainakin liian usein suuna päänä liiankin monessa asiassa, on ollut opettavasta opetella olemaan vaiti. Siinä on auttanut sen ymmärtäminen, että yhdessäkään parisuhteessani ei yksikään osapuoli ole lyönyt huvikseen läskiksi, vaan olemme eläneet miten parhaaksi näemme tai ainoalla osaamallamme tavalla.