10. luukku – Joulutontut

Joulutontut ovat Joulupukin apulaisia, joiden kerrotaan kurkkivan joulun alla ihmisten ikkunoista sisään tarkkaillen, ovatko lapset kilttejä ja ansaitsevatko he joululahjoja. Tontut sitten valmistavat niitä pitkin vuotta Joulupukin pajassa Korvatunturilla, Napapiirillä sekä ympäri maailmaa. Lisäksi nämä pikku apulaiset auttavat joulun valmisteluissa monin eri tavoin. Niillä oli esimerkiksi aiemmin suurempikin vastuu joululahjojen jakamisessa, mutta nykyisin se on pääasiassa Joulupukin tehtävä.

Joulutontut kuvataan melko erilaisiksi kuin vanhemman kansanperinteen tontut. Nykyisin joulutonttuja kuvataan iloisiksi ja hyväntahtoisiksi kujeilijoiksi, eikä niihin liitetä muiden, vanhempien tonttujen pahoja ja ilkeitä piirteitä. Ne ovat nuorekkaita tai lapsekkaita olentoja, kun muut tontut ovat olleet yleensä vanhoja ukkoja. Joulutonttujen kerrotaan liikkuvan yhdessä, joskus isoinakin joukkoina. Myöskään asema Joulupukin apulaisina ei ole tyypillistä vanhoille tontuille, jotka kuvattiin itsenäisinä ja omapäisinä olentoina, vaikkakin joskus avuliaina.

Joulutonttu on yleensä pukeutunut punaiseen nuttuun ja saman väriseen tonttulakkiin. Tyyli omaksuttiin vanhemmilta tontuilta, mutta sen harmaaseen asuun lisättiin punaista mahdollisesti Yhdysvalloissa Joulupukin vaikutuksesta. Sitä ei kuitenkaan tiedetä varmasti, milloin ja miksi vaatetuksesta tuli punainen. Väri saattaa olla vanhempaakin perua. Tontut olivat läsnä suomalaisessa joulunvietossa jo ennen varsinaisten joulutonttujen aikaa. Jouluyönä oli tapana viedä heille lautasellinen puuroa saunaan, riiheen tai muualle, missä niiden uskottiin majailevan. Myös joulupöytään jätettiin tontuille herkkuja yöksi.

Joulutonttu on melko uusi tulokas jouluperinteessä. Saksassa niiden kaltaisia hahmoja alkoi näkyä lastenkirjoissa 1800-luvun puolivälissä. Pohjoismaiseen perinteeseen ne tulivat Tanskan kautta, mistä sitten levisivät Norjaan ja Ruotsiin. Tanskalaisessa kuvalehdessä Illustreret Tidente oli vuonna 1871 kuvaus joululahjoja jakavista tontuista.

Ruotsissa ja myöhemmin myös Suomessa tontun ulkoasuun antoi voimakkaan panoksen taiteilija Jenny Nyström. Hän teki vuodesta 1871 alkaen vuosikymmenien ajan paljon tonttuaiheisia kuvituksia kirjoihin ja postikortteihin. Käyttäen malleina omaa isäänsä, lappalaisukkoja ja omia lapsiaan.

Suomessa joulutonttua ei tunnettu vielä Elias Lönnrotin (k. 1884) aikaan. Martti Haavion "Suomalaiset kodinhaltiat" -teoksen (1942) mukaan joulutontulla ei ole paljonkaan tekemistä kansanomaisen haltijan ja tontun kanssa. Suomessa joulutonttu tuli kuitenkin tutuksi 1800-luvun lopussa, jolloin sitä alkoi näkyä kuvakirjoissa, korteissa sekä kuusi- ja hyväntekeväisyysjuhlissa. Varhaisia joulutonttuaiheisia suomenkielisiä käännöskirjoja olivat saksalaisen M. Schererin Joulu-ukko ja tontut (1890) ja ruotsalaisen Viktor Rydbergin Pikku Simon seikkailut jouluiltana (1895). Suomalaisista kuvittajista joulutonttuja kuvasivat 1900-luvulla paljon esimerkiksi Rudolf Koivu ja Martta Wendelin. Kirjailijoista tonttuaihetta on käsitellyt paljon muun muassa Mauri Kunnas.

Korvatunturin joulutontut saivat kodikseen, samalla kun Joulupukkikin, mahdollisesti ensi kertaa Markus-sedän radio-ohjelmassa Lastentunti vuonna 1927. Nykyajan pikkujouluissa on tavallista pukeutua punaisiin tonttulakkeihin, joiden päässä on helisevä kilikello. Joulukorteissa tontut ovat tulleet nykyaikana entistä suositummaksi kuva-aiheeksi samalla kun Joulupukkia ja Jeesus-lasta nähdään aiempaa vähemmän.