Mitä teen langattomassa digimaailmassani, osa 2

Älylaittemaailmassa ehkä eniten aikaa menee blogien tekemisissä, joita on syntynyt tälle samalle, Googlekonserniin kuuluvalle alustalle yli 5000 kappaletta. Kun ajattelen, että valokuvien kanssa ottamisineen, muokkaamisineen keinoälynkin avustamana menee joka päivä aikaa 2 tuntia ja varmasti Facebookissa ja muissa viestittelypalveluissa saman verran, on se yhteensä kolmisen vuotta yötä päivää.

Melkoisesti aikaa kuluu myös sähköisten lehtien luvuissa, joita minulle tilattuinakin tulee kolmin kappalein. Suomen Kuvalehdestä käytössäni on kaikki numerot, alkaen ajalta ennen itsenäisyyttä. Iltapäivälehdistä silmäilen niiden ilmaisversiot.

Sähkökirjoista seuraavaksi otan käsittelyyn Sauli Niinistön uusimman kirjan ja jätän digitaaliseen kirjahyllyyni keskeneräiseksi ruotsalaisen kirjailijan dekkarin. Kirjoja onkin nykyisin erittäin näppärää ostaa missä maailmankolkassa tahansa.

Nettipankkeja on käytössä kolme; S- ja Osuuspankit sekä thaimaalainen Kasikornbank. Sieltä nostan käteistä arjen menoihimme ja siirrän Suomessa ollessani Morakotin tilille Bangkok Bankiin käyttörahaa sähkö- ja vesilaskuista lähtien.

Ylivertainen apulainen on Googlen kääntäjä, joka auttaa minua suomenkielen taitoista millä kielellä ja maailmankolkassa tahansa. Yhtä tärkeä on saman firman karttaohjelma navigointipalveluineen. Ajan sitten punamustalla PeeCeeX:llä Kambodžassa, Malesiassa tai Thaimaassa. Sama juttu on hopeanharmaan vanha rouva Avensiksen kanssa Suomessa.

Älylaitteella seuraan langattomien, neljän kameran välityksellä Jokilaakson pihapiirin elämää sekä Merikonttikodin ja Saunakontin sähköjä ja lämpötiloja. Minusta on ihmeellistä, että kun lähetän viestin löyly- tai olohuoneeseen, viiden sekunnin sisällä tiedän niiden lämpötilat 10 000 kilometrin päässä. Mielenkiintoista on myös pelata shakkia Shanghaihin tuntematonta vastaan, passianssia Suomessa olevan Karin kanssa tai Yhdysvaltoihin ristinollaa.

Kun vertaan laitteeni käyttöä toiseen suosittuun ihmisten ajanvietteeseen, eli televisioon, niin se vasta passivoivaa on. Seurata kun julkkikset, joiden kyydistä olen pudonnut ajat sitten, tanssivat toistensa kanssa tai pelaavat keskenään jotain peliä. Ymmärrän kyllä, että koulujen oppitunneilla ei oppimisen kannalta ole hyväksi älylaitteen käyttö sellaiseen millä ei ole mitään tekemistä edes koko koulun kanssa. Eihän minunkaan kouluaikoina oppimista auttanut tunnilla sarjakuvalehden luku tai muiden oppilaiden häiriköinti.

Jotain on silti vialla, että ainut lääke digivaivaan on kerätä kännykät pois oppilaitokseen tultaessa. Digilaitteet ovat tulleet osaksi enemmistön arkea ja jäädäkseen, joiden käyttö pitäisi itse kunkin kyetä itse säätelemään. Kun istuu missä tahansa joukkoliikennevälineessä, voi katsella kanssamatkustajia ja miettiä kuinka harkittua laitteiden käyttö aikuisilla sitten on. Minulle se on verraton ajanvietetapa sekä monen arkisen asian apuväline. Itse kyselen sillä jopa milloin manuaalipostia mahdetaan kantaa seuraavan kerran Myllykylässä. Jos vaikka jotain tipahtaisi silloin Ison tien varressa olevaan minunkin postilaatikkoon.