Rakkauden ala- ja ylämäkiä

Toissa päivänä kirjoitin, että seksinmyyjiä oli 1800–1900 luvun vaihteessa Helsingissä noin tuhat ja Valkonauhan ”rautatielähetys” vastaanotti kaupunkeihin muuttavia maalaistyttöjä rautatieasemalla. Jos heidän palauttamisensa maaseudulle ei onnistunut, naisten lankeamista siveettömään elämään koetettiin ehkäistä auttamalla työnhaussa. Pelkästään kadulla asuvia naisia ei juuri ollut silloin eikä nyt, sillä nainen ei juuri joudu tilaan, jossa hän ei millään palveluksella kelpaa yhdellekään miehelle. Toki aina on ollut myös oman tiensä kulkijoita. Eivätkä iän karttuessa vuoteeseen pyrkivien jonot pitene.

Paljon enemmän kuin kymmenen talvea Thaimaassa viettäneenä olen välillä mielikuvitellut kuinka paljon samaa onkaan siellä prostituoidun arjessa. Vaikkei ole Valkonauhaa tai kai muitakaan ohjaamassa kaidalle polulle. Jos ei ole elämä helppoa maaseudulla jalat lähes puolimetrissä mudassa riisipellolla 10-12 tunnin työpäivineen, ei sitä ole itsensä tai ruumiinsa myyminen ulkomaalaisillekaan. Vain harvan elämä muuttuu clamouriksi Pattayan tyttöbaareissa tai kadulla, sillä myös siellä on ala- ja ylämäkensä. Ulkonäkö myy, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta touhuta edes baaritiskillä farangimiehen jalkojen välissä. Joskus jäljelle jää vain katu, jos ei ole muuta työtä tarjolla. Toki moni valitsee itsensä myymisen muutenkin.

Aina ei baarityttökään ole aivan viaton maalta tullessaan. Kylään on voinut jäädä teinirakkauden tuloksena lapsi tai pari isovanhempien huomaan. Farangimiehen tuntuukin olevan vaikea ymmärtää, että äidin on lähetettävä kotikylään rahaa, jotta hän voi tarvittaessa palata. Lapset ovat myös osa vanhenevien vanhempien tulevaa sosiaaliturvaa silloinkin, jos äiti epäonnistuu hyvän ulkomaalaisen miehen etsimisessä.

Thaimaalaisen naisen rakkauteen kuuluu raha aivan toisella lailla kuin Suomessa. Maassa ei ole sellaista järjestelmää, että voisi mennä kaupungin sosiaalityöntekijälle sanomaan tarvitsevansa rahaa esimerkiksi uusiin vaatteisiin tai edes ruokaan. Jos parisuhteen ainoa rahamassi on miehen housun taskussa, on sieltä löydyttävä salaa tai sovitusti säännöllisen epäsäännöllisesti bahteja myös yhdessäolon thaimaalaisen osan kotikylään.

Itse asun Morakotin kanssa hänen omakotitalossa. Osin iän, vaivojen ja minunkin vuoksi Tata on lopettanut oman työnsä. Rakkauteeni ja välittämiseen kuuluu huolehtia hänestä ja hänen omalla tavallaan minusta. Maksan arjen kulut ja hän saa omaa ekstraa poimimalla mustikoita Suomessa, jos haluaa. Josta siitäkään ei mitään jäisi ilman sponsorointiani.

Niin tai näin, eläkkeeni riittää meille molemmille, kun ei pröistäillä eikä syödä ravintoloissa varsinkaan länsiruokaa. Mitä nyt haukataan hampurilaiset ja pizzat joskus. Ei myöskään ajella Mersulla, vaan skoottereilla eikä paljon Suomen lisäksi muualle matkustella. Bahteja on taskun pohjalla juuri sen verran, että voin ja ostankin lisäksi eläinten ruokaa naapurin kanoille kukkoineen ja puolelle tusinalle kissalle sekä yhdelle pihan ja joillekin kylän koirille. Jääpä rahaa hankkia ja jakaa myös lapsille 20 bahtin leluja.