Tänään, mutta 21.10.2007 astelin papin eteen Päiviksen kanssa. Edessä oli yhteinen matka, kunnes elämää suurempi päättää meidät erottaa. En oikein tiedä mikä nitisti sen rakkauden, jonka piti taata yhteinen elämä Jokilaakson Duokodissa, sillä se päättyyi avioeroon joku vuosi sitten. Ehkä se oli eniten itsekkyyttä. Mutta yhtäkään rakkauttani se ei ole koskaan nitistänyt, sillä Päiviksellä, kuten kaikilla muillakin rakkaillani, on ikuisesti omat soppensa sydämessäni. Kaiken kannankin mukana. Joka on yksi elämänmittaisen matkani suurimmista rikkauksista. Siispä kiitos yhteisistä vuosista ja paljon kaikkea hyvää sinulle Päivis, missä sitten mahtanet tänään viilettääkin.
![]() |
Jos olisin nyt Jokilaaksossa liehuisi sen juhlapaikalla minikokoinen lippu muistellessani elämäni onnellisinta, mutta myös suurimman pettymyksen päivää, joka oli lyödä minut lopullisesti kanveesiin. Sieltä minut nosti ylös aikuiseksi kasvanut lapsuuteni punatukkainen tyttö, joka ei pitänyt hänestä kirjoittamisesta. Muistan, kun lähdin hänen kodistaan ja ajattelin, että kun et pidä elämämme jakamisesta blogissani, en jaa elämääni kanssasi.
Nyt ikäännymme yhdessä Morakotin kanssa. Enkä näe kummankaan taivaalla pilven hattaraakaan, joka varjoistaisi liikaa yhteistä matkaamme. En osaa myöskään lainkaan selittää muille enkä itselle, saati käsittää mitä rakkaus on tai mistä se ylipäätään syntyy. Ehkä olen etuoikeutettu, saadessani kokea sitä monipuolisesti ihmisiin ja eläimiin, mutta myös johonkin selittämättömään muuhun. Erikoisinta on, että ne kaikki ovat erilaisia. Jopa isääni ja äitiini sekä siskooni ja veljeeni rakkauteni ovat kaikki kuin eri planeetoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti