The Little Green House

Pieni Vihreä Talo on nimeltään ajan saatossa pienistä kunnostuksista huolimatta hieman ränsistynyt, nykyisin vailla kattoa oleva kasvihuoneemme. Jossain Forssan seudulla saattaa olla saman niminen ihmisille ja ehkä eläimillekin palveluja tarjoava majoitusyrityskin.

Mutta meidän on muovintapaisesta tehty ja tarkoitettu etupäässä kasveille. Sen pitkäaikaisin asukas on vuodesta toiseen viihtyvä ruohosipuli. Katon vei useampana vuonna talven lumet ja mittani tuli täyteen joka keväistä korjaamista. Joten Little Green Housesta tuli enemmän hyötykasvien ympärivuotinen koti ja majatalo. Toki sinne kesäisin änkeää myös kutsumattomia vieraita nokkosista voikukkiin. 

Vuosi sitten sipulit saivat seurakseen nyt oikein hyvinvoivan näköisen karviasmarjapensaan sekä jo yli katonrajan kurkottavat luumupuut. Ulkopuolella jalostettujen kasvien valtakuntaa vartioi pari, toistaiseksi ontuen kasvavaa pensasmustikkaa ja seuraksi muuttanut marjapensas sekä rapalperirypäs.

Yhden seinustan kesäasukkaita ovat perunat, joita syön loppukesästä vesi kielellä oman tai muiden maiden lisukkeiden sekä voin ja sipulisillin tai suutarinlohen kanssa. Yleensä kasvikoti on luovuttanut Päiviksen ja oman lautaseni reunalle vähintään jonkun tomaatin ja kurkun.

Ulkoseunustan vuosittaisista herneistä selkävoiton ottivat viimein pihapiirini puput, joiden yksi perhe taitaa nyt asustaa Merikonttikotini alla. Sen verran pihassa juoksee nyt pikku jänöjä.

Katoton kasvikoti päästää sisään lisäksi enemmän naapuriniityn mehiläisiä. Tekipä yhteen alumiiniseen katto-orteen ampiaisetkin kotinsa, joille kyllä annoin viime kesänä häädön. Myös monenlaisia perhosia sekä muita minulle outoja siipiveikkoja ja -veikottaria käy kylässä useammin. Pienet muurahaisetkin yrittävän asettua taloksi sekä lintuja käy poissaollessani vähintään kuokkavieraina. En tiedä mitä mahtanevat etsiä. Elleivät sitten maahan istuttamiani herneitä.

Pari talvea sitten jänikset söivät niin korkealta minne suut ylsivät 70-vuotislahjaksi saamani omenapuut. Jotka eivät kuitenkaan näköjään kuolleet, vaan villiintyivät. Luumupuihin ja herneisiin ei Roger Rabbit heimoineen pääse enää käsiksi ellen unohda ovea auki.

Kun toistaiseksi olen luopunut rakentamastani kastelujärjetelmästä, on katottomuudesta huolimatta enemmän kastelupuuhista kesän mittaan yhä vihreämmäksi tulevalle kasvihuoneelle asiaakin. Entiseen tapaan istun parhaat päivänsä nähneessä rottinkituolissa kesäisin monet kerrat kasvien valtakunnassa, sillä siellä minut valtaa joku outo rauha ja muutenkin mukava fiilis.