Saako tyhjän pyytämättä?

Voiko tyhjyydessä olla sattumaa? Sitä mietti isäni joskus lauantaisin siemailtuaan tuolin jalan pullolla terästettyä kylmää kahvia.

Tänään on ilman terästystäkin 4931. enemmän tai vähemmän mitäänsanomaton tämän blogialustan kirjoitus. Tarinoista ainakin 1000 on Päiviksen aivojen ja sormenpäiden tuotosta ja paria kolme lukuunottamatta loput omiani. 

Lukukertoja on kaikkiaan toista miljoonaa. Se on merkittävä saavutus ja päivieni sisältö, sillä aivoille on hyväksi käyttää niitä tyhjänpäiväiseenkin ja järjettömään kuin pitää korvien väliä vallan joutilaana telakalla. 

Kun saan päivän tekstin julkaisukuntoon, lisään itse ottamani, keinoälyn tekemän, ilmaisen kuvapankin tai joltain ilman lupaa nyysimäni kuvan tai pari, harvoin enemmän. Sen jälkeen luen tekemäni pari, kolme kertaa. Tsekkaan kuvien asettelun kokoineen ja julkaisen blogisivuilla. Sinne jaksan yhä odottaa myös Päiviksen kirjoituksia, sillä Elämän tähden blogisivut on yhteinen luomuksemme.

Lopuksi linkitän aikaansaannoksen yhdestä kolmeen Facesivuille aiheesta riippuen. Päivän ja yön mittaan luen kirjottamani vielä jonkun kerran läpi. Virheitä korjaillen tai muuten muokkaillen. Jos myöhemmin joku antaa itsekästä mieltäni hivelevän palautteen, puristan viimeisetkin mehut mukavasta palautteesta. Työstän kaiken joka tapauksessa seuraavanakin aamuna, kun hahmottelen uuden päivän kirjoitusannoksen sisältöä. Ja ihmettelen miten eilen tekemääni on yön aikana ilmestynyt uusia kirjoitusvirheitä, joita en ollut aiemmin huomannut. Joskus olen asiasta niin varma, että syytän kämmenenkokoisen laitteen oikolukuohjelmaa tai jotain muuta, joka tekee silmien ollessa suljettuna salaa blogiini virheitä.

Kaikkinensa blogimaailmani aiheen etsimiseen, faktojen tarkistamiseen, tekstin hahmottamiseen, kuvien ottamiseen ja muokkaamiseen, yhdellä sormella kirjoittamiseen, virheiden korjaamiseen sekä hienosäätöön menee elämästäni monta tuntia joka päivä, välillä öisinkin.

En tiedä onko kenenkään elämä tyhjänpäiväinen, vaikka se siltä välillä tuntuu sekä näyttääkin ja tällä pallolla joskus päättyykin. Eikä ehkä mitään saa mukaan. Vai saako? Jos kaikki muuttaakin ainoastaan muotoaan uudeksi osaksi universumin maailmankaikkeutta? Sanokoot uskonnot mitä tahansa, itse en tiedä päättyykö tai katoaako mitään milloinkaan vai tuleeko siitä jotain toista, josta tyhmä ihminen ei tiedä eikä ehkä ole tarkoitettukaan tietämään mitään.

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Itse ajattelen, että kun tieto loppuu, jäljelle jää usko, josta varmimpana pidän, että ihmisestä on moneksi, muttei luomakunnan kruunuksi eikä älykkäimmäksi otukseksi. Vaikka onkin itsensä tehtävään tyhmyydessään ylentänyt. Mutta ehkä mikään ei ole silti turhaa ja aika näyttää vienkö jotain korvieni väliin, sydämeni syövereihin tai sieluni sopukoihin keräämästä mukanani jonnekin, jossa pääsen vapaaksi myös ajan vankilasta.