Keinokukkulan ensimmäiset mamukasvit

Aikoinaan, yli parikymmentä vuotta sitten hankin Tuusulan Myllykylästä suojättömaata noin 8 hehtaaria. Muodostin sen yhdeksi tilaksi, joka sai nimen Jokilaakso. Pari vuotta sitten yhteiskunta hyväksyi sen hakemuksestamme saman nimiseksi luonnonsuojelualueeksi.

Eämän tähden ry:lle lahjoittamani paikka tuli tavallaan valmiiksi. Nykyisen asun sen keskellä ja kotini pihapiirissä on vain hienosäätöjä ja oikkujen sekä visioiden toteutusta yhdessä luonnon kanssa.

Yksi sellainen on tänä aamuna Keinokukkula nimen saanut, pari metriä korkea nyppylä, johon kuorittiin maata ja vähän muutakin silloisen Matkakotimme pressutallin alta. Sen tarinan päätti menneiden talvien lumet, kuten Pienen Vihreän Talon, eli kasvihuoneemme katonkin. Nykyisin nukun paikalla peräkärryn sisään pystyttämässäni teltassa jonkun kerran kesässä kuunnellen vieressä lammesta toiseen virtaavan puron solinaa. Tilaa on kulkuväelle, joka matkaa vuode mukanaan. On se sitten selässä kannettava teltta tai omilla pyörillä liikkuva. Toki yösija löytyy sängyttäkin reissaavalle, vaikkapa Seitsemän veljeksen vaellusreitin samoilijalle. 

Vieressä oleva, varsin ruma, luontoon soveltumaton jätemaakasa odotti visiota ja toteuttajaa parikymmentä vuotta. Päivä, kaksi sitten kävin veljeni vaimonsa kanssa kauniiksi kunnostamalla läheisteni haudalla. Samoissa puuhissa vastaan käveli ventovieras nainen. Hänellä oli paperikassillinen kevään kukinnat kukkineita, poissiivottuja narsisseja. Joten tervehtimisen lisäksi kysyin mihin viet nyykähtäneitä kukkasipuleja?

Ajattelin, että varmaan viereiseen biojäteastiaan. Mutta ei, vaan hän vastasi: "Kotipihaan ajattelin, mutta kyllä sinä nämä saat. Säästyypä istuttamisen vaiva." Matkalla kotiin mietin, mitä meninkään kysymään ja mitä teen tai minne ne istutan? Näin sai karu Keinokukkula nimensä ja tarkoituksen sekä ensimmäiset luontoon kuulumattomat kasvinsa. Aika näyttää säilyvätkö elossa. Tosin en tiedä kuinka on käynyt puron toisella puolella olevien Sari Rinteen karhunvatukoidenkaan kanssa.

Toisaalta viereisellä nyppylällä, Jokilammen rannalla on keisarinlilja kukkinut monta vuotta kesäisin. En edes tiedä kuinka kauan, sillä meni aikansa ennen kuin löysin mamukukan suomalaisen luonnon kasvillisuuden keskeltä. Mutta en siitä suurtakaan huolta kanna, sillä Jokilaakson lähes ainut kukkula on nyt saanut joutenolon sijaan käyttötarkoituksen. Ehkä se saa kanta-asukkaiksi tulevaisuudessa muitakin luontoon leviämättömiä maahanmuuttajia.