Kansan keskuudesta faktaa ja fiktioita

Olin viisivuotias, juuri polkupyörällä ajamaan oppinut natiainen, kun Tuusulan tupakkatehdas aloitti toimintansa vuonna 1955. Syntymävuonnani perustetun Amer-Tupakan tuotantolaitos siirtyi silloin Lauttasaaresta Perä-Hyrylään. Sen jälkeen moni hyryläläinen oli siellä töissä ja asui "Bostonin lähellä". 

Viimein minunkin entinen työpaikkani lakkasi olemasta. Mutta rakennukset säilyivät. Uuttakin rakennettiin ja ajan kanssa syntyi Bostonin asuinalue. Se ei saanut nimeään siksi, että tuusulalaiset olisivat erityisen amerikkamyönteisiä, vaan siksi, että Amer-tupakka teki aikanaan alueella Boston-tupakkaa. Taisipa entisen tehdasrakennuksen eteen tulla Tuusulantielle linja-autopysäkkikin, joka sai nimen Amer.

Mutta linja-autojen lisäksi paikalle ehtivät myös jalkamiehet, jotka mittelivät voitosta Helsingin olympialaisissa 1952 maratonin lisäksi myös 50 km kävelyssä ja kävivät mainitun asuinalueen kohdalla kääntymässä. Minulta meni vuosia sen tietämiseen, vaikka syntymäkotini oli lähes vieressä

Monenkokoisten kivien kanssa olen työskennellyt

Amer Tupakan laitamilla oli myös maatiloja. Yksi oli Korvenranta, josta voidaan katsoa saaneen alkunsa nykyinen, merkittävä 70-luvun alussa perustettu Seepsula Oy. 

Nimen tarina kuitenkin alkaa jo 1950-luvulta, kun Seepsulan perustaneet Sjöblomin veljekset olivat vasta pikkupoikia Korvenrannan tilalla Tuusulassa. Yhdelle pihapiirin leikkikavereista “Sjöblomin” ääntäminen tuotti kuitenkin hankaluuksia. Nokkelasti kaveri keksi leikkikumppaneilleen helpommin lausuttavan sukunimen: Seepsula. Oletan on, että nimen "keksijä" oli joku naapuritila Tyllilän pihan lapsista, jonka joku Sjöblomeista tietää nimeltäkin. Ehkä me muutkin joskus.

Olimme Bostonia vastapäätä olevan sähkömuuntajan "Linjan jengi". Mutta Sjöblomien mailla metsän keskellä oli myös Iso Kivi, josta Seepsula Oy teki myöhemmin sepeliä. Sinällään harmi, sillä kiven ympärille liittyi paljon meidän murkkuikäisen perähyryläläisten historiaa. Sieltä ja linjalta siirryimme kesäisin lähes joka ilta mopoinemme puolillaan heiniä ja pahnoja olleelle Winqvistin ladolle.

Voi olla, että yömyöhäänkin kestäneissä vapaa-ajanvietoissa joku meistä menetti leikatun heinän seassa poikuutensa tai neitsyytensä. Tosin me Perä-Hyrylän tulevat miehet emme mopedeinemme olleet aina tyttöjen mieleen, sillä Savion puolella asuneilla Koivikon pojilla oli moottoripyörät. Jotkut silloin syntyneet parisuhteet ovat kestäneet näihin päiviin. Paljon kuemmin kuin puolivuosisataa. Vai mitä tytöt ja mikseivät pojatkin?