Jokilaakso jälleen kerran

Eilen vietin ¾ vyosisataisen elämäni merkkipäivää Jokilaakson luonnon keskellä ilman ihmisseuraa. Sähköisillä välineillä onnitteluja tuli kuitenkin enemmän kuin paperisina kai koko elämän aikana. Mukavaa ja kiitos kaikille tämänkin kautta, sillä vain yksi kaipaamani oli poissa 😥. Oli myös aikaa muistella yhä uudelleen mennyttä aikaa, sillä jokainen pohdinta tuo mukanaan jotain uutta.

Kun aikoja aiemmin vaihdoin osin vanhemmiltani perimällä omaisuudella ja sisarosuudet lunastamalla sekä vaimoni rahoilla syntymäkotini Jokilaakson suojättömaahan, teki verottaja minusta pienviljelijän. Sillä alue oli sen mielestä maatalousmaata, vaikken pienen, vihreän huoneeni ulkopuolella mitään viljelekään. Vähän samaan tapaan kuin eilen kertoi ystäväni Hankasalmelta. Että verottajan mielestä koko navetta muuttuu saunaksi, jos hän rakentaa toiseen päähän saunan. Heh, ajattelin minä. Että mitähän mieltä verokarhu olisi, jos saunassa asuisi sen jälkeen kanat kukkoineen, lampaat pässeineen ja joulua pelkäävä possu?

Niin tai näin, sieluni sai rauhan, kun en vaihtanut vanhempieni rakentamasta kodista osaakaan rahaan. Vaan maahan, jonka puolesta Suomi taisteli. Isäni sotilaana rintamalla ja rauhan aikana armeijassa Hyrylässä sekä Santahaminassa. Äitini vastaavasti lottana ortodoksikirkon tapulissa viholliskoneita tähystäen ja vuosia myyden ruokaa Elannoissa. 

Jokilaaksossa oli luvat neljälle omakotitalolle, joista ainoatakaan en käyttänyt. Siinä meni paljon rahaa niin sanotusti taivaan tuuliin. Mutta Jokilaakso säilyi kokonaisena, jonka tarkoituksen aika jalosti. Koin, että vanhempieni tahtoa kunnioittaen, sillä yksi sotien ja armeijoiden tarkoituksista on nurinkurisesti ei rahan, vaan elämän suojeleminen.

Monesti vuosien aikana pohdin Jokilaakson taivaan alla, silloin raiskatun luonnon ja savisten tulvavesialtaiden keskellä, että mitä minä tälle kaikelle teen? Mitä useammin joku kävi ihmettelemässä ja neuvomassa, että mikset rakenna tai siivoa edes risukoita, sitä kirkkaammaksi tuli tahtoni.

Halusin varjella kaikkea elämää, joka jalostui myös aiemmin perustamani yhdistyksen tarkoitukseksi. Elämän tähden ry:stä tuli Jokilaakson omistaja ja kotini, sillä huomasin, että minulla ei olekaan ketään, kuka haluaisi omistaa jotain yhdessä kanssani. Kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen tai ainakin moni moneen. Tämän käsittäminen sai aikaan, että vastaavasti jälkeeni minkään muuttumatta ei myöskään kukaan voi omistaa mitään entistä omaani yksin. Ehkä huomenna pääsen siihen mihin piti tänään päästä. Ketkä kanssani Jokilaaksossa asuvat tai elävät.