Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Äänestämällä vaikutat siihen, ketkä päättävät tärkeistä, jokaisen arkea koskevista asioista seuraavat neljä vuotta.
Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä. Kuntavaaleissa taas vastaavasi valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta.
Kesäkotikunnassani kuntalaiset valitsevat myös samalla valtuutetut, joiden keskuudesta on valittava pormestari ja apulaispormestarit. Sitä ei tule aina ajatelleeksi, että pormestarimalliin siirtyminen oli merkittävä vallan siirto äänestäjille. Sillä nykyisin ylin, yksilöity päättäjä on luottamushenkilö eikä kunnanjohtaja.
Virka- ja luottamushenkilökoneisto päättää ja luo puitteet, joissa viihdyt tai et tai jotain muuta. Joku jossain ratkaisee missä on puistonpenkki, roska-astiat ja minne on sopivaa pudottaa koirankakkapussi. Senkin kuntalaisten valitsemat päättäjät päättävät pitääkö koirastasi maksaa koiraveroa.
"Edustuksellisessa demokratiassa edustajat ovat tilivelvollisia äänestäjille. Tämä toteutuu politiikan läpinäkyvyyden ja säännöllisten vaalien kautta. Läpinäkyvyyden avulla kansalaiset pystyvät seuraamaan edustajiensa toimintaa, ja uusissa vaaleissa äänestäjillä on mahdollisuus vaihtaa tyytymättömyyttä aiheuttanut edustaja toiseen."Tämä mahdollisuus on meillä taas edessä, jota enemmän kuin neljäsosa jättää käyttämättä. Se on sinällään mielenkiintoinen ilmiö. Tyytyä täysin kaikkiakin koskevissa asioissa siihen, että muut valitsevat päättäjät. Äänestämättä jättäneellä ei ole oikeastaan oikeutta edes kitistä, jos ei kanna omaa kortta kekoon pudottamalla asiallisesti täytetyn äänestyslapun vaaliuurnaan. Teolla ostaa myös oikeuden neljäksi vuodeksi ilmaista tyytymättömyyttä kotikuntansa menosta.
Vaikka Wikipedia puhuu ylevästi edustuksellisesta demokratiasta, pitää äänestäjien halu valita edustajansa puolueiden ja muiden ryhmittymien listoilta sekä puoluekuri huolen siitä, että järjestelmä on monesti vain huono vitsi, jos sitäkään. Vaikka ei minulla ole parempaakaan tarjolla.
Ehdokkaat ennen vaaleja lupaavat kuun ja tähdet taivaalta, on totuus aivan toisenlainen. Liian monelle on liian tärkeää melkein millä hinnalla tahansa olla valtuutettu. Ja kulkea oman kylän raittia sinne tänne nyökytellen korostaen omaa asemaansa. Sen säilyttääkseen tai päästäkseen seuraavissa vaaleissa edes ehdokkaaksi, on tärkeää olla mieliksi oman ryhmän harvainvallalle.
Olen ollut kunnanvaltuutettuna ja muissa kunnallisissa luottamustehtävissä parikymmentä vuotta. Ehkä parhaan palautteen koko ajalta sain kunnan kahviossa valtuuston puheenjohtajalta. Joka pää punaisena huusi: "Pidä Soini ne Vihreät naisesi kurissa. Käytät kunnassa suurempaa valtaa kuin koko Keskustapuolue!"
Oikein hyvin Arkadianmäen Ison salin päätöksentekoa kuvasi iltapäivälehden valokuva tuolillaan nukkuvasta Vihreiden kansanedustaja Ville Komsista. Joka käytti sitä seuraavissa eduskuntavaaleissa yhdessä vaalimainoksessa. Alla oli teksti: "Ville valvoo etujasi" 😴.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti