Kaikki eivät tahdo turistien rahoja

Lapset ja eläimet ovat minulle tärkeitä. Niinpä Thaikotimme pihapiirissä niitä on ja piipahtaa monenlaisia. Ihmisiä lapsista senioreihin sekä naapureiden koti- ja hyötyeläimiä montaa sorttia. Taivaan tervapääskysiä ja sähkölangan pikkuvarpusia unohtamatta. Kylällä, kujilla sekä kotipihassa minulla on "ylävitosineni" aikaa ja PeeCeeX:lläkin pysähtelen monesti lasten kohdalla. "High five" on tullut tutuksi tervehdykseksi monen lapsen suussa, kun paiskaamme kättä.

Kun täällä kuljen missä tahansa, on aina kulkijakoirien lahjonta- ja makupalapussi mukana sekä lapsille pieniä leluja. Muutaman sentin mittaisia muoviautoja, pieniä palloja, muovisia rannerenkaita ja muuta lasten mielenmukaista. Joskus aamun gingerjuomapöytään ja syliinkin istuu joku naapurin tyttö tai poika juomaan kihlajaiskupistani appelsiinisen tuoremehun. 

Eilen tuli Seven Elevenin käytävällä vastaan äitinsä sylissä pieni poika, jolle ehkä pari vuoden tai vähemmän ikäarvio olisi oikea. Kun kaivoin pussistani pallon ojentaakseni sen hänelle, ilme kertoi, että purskahtaako itkuun vai ei. Hän päätti kuitenkin vain puistaa varovasti päätään kieltäytymisen merkiksi. Joten vaihdoin uudenvuodenlahjani laatua. Pieni auto kelpasi ja sen jälkeen pallokin. Kun päätteeksi tarjosin 20 bahtin seteliä, puisti hän jo päättäväisesti päätään, sillä oltiinhan jo tuttujakin.

Siinä hetkessä tuli mieleen joidenkin yleisemmänkin närästyksen täyttämä elämä ja väittämä, että paikallisten hymykään turisteille ei ole aito, vaikka Hymyjen maassa ollaankin. Hamuavat kuulemma vain farangien rahoja. Olikin mukava kohdata nuori paikallinen, jolle ei kelvannut eikä ollut mitään käyttöä turistin rahoille. Toki silloin tällöin tapaan vanhempaakin väkeä, joka ei taatusti rahoissa kylve, mutta rahani ei silti tippinäkään kelpaa kuin puoliväkisin taskuun laittamalla.

Hauskaa perääni vilkuttamaan jääneessä pikkupojassa oli pitkin aasinsiltoja sekin, että hänelle, kylän koirille ja kuvan pikku tipuille on aivan sama olenko rikas tai köyhä, kun vaan pusseissa on makupaloja ja leluja lasten maailmoihin.

Illalla menin totuttuun tapaan varhain Nukkumatin huomaan herätäkseni puolilta öin kuoppaamaan viimeisiään korisevaa vuotta. Vaikka thaikotinurkillani on ihmis- ja eläinkoteja vieri vieressä, mahtui joukkoon tänäkin vuonna juhlajuomaa nauttinutta väkeä lapsineen ja ilotulitteineen siinä määrin, että Tata ei halunnut tai uskaltanut tulla ulos lainkaan. Vaan seurasi historiaan matkaavan vuoden peijaisia ikkunaruudun takaa ja ovenraosta.

Sitä seuratessani ajattelin eläimiä ja lapsuuteni vuoden vaihtumisia, kun isä ampui työpaikaltaan armeijasta tuomia, eri värisiä raketteja keskiyöllä monta kymmentä kotikulmieni väen valoksi ja riemuksi. Silloin kukaan ei puhunut eikä käsittänyt nykyistä koirahysteriaa, jota jotkut elävät irrallaan olevista koirista tai kiinni olevien haukunnasta uuden vuoden ilotulitteisiin sekä kevään tullessa lumen alta paljastuvista koiranpaskoista.

KotikulmillaniThaimaan maaseudulla kukot kiekuivat entiseen tapaan vuoden ensimmäisenäkin aamuna anivarhain ilman eilisiä kotimaani ihmispaniikkeja ja eläinterapioita. Kanat ja kissat sekä Securitydog tulivat kupeilleen aamupalalle. Karja sonti tielle ja tallusti laitumelle ehkä jo viime öisen ihmisten mekastuksen unohtaneena tai siitä välittämättä.