Hätää, pelkoa ja turhuutta taivaalle

Eilisestä blogista saattoi saada käsityksen, kun kirjoitin suomalaisten panikoimisesta koiriensa kanssa ilotulitteiden vuoksi, että väheksyisin eläinten hätää. Sitä en taatusti tee, vaikka omat eläimeni ovat pärjänneet uudenvuodenyön ja muidenkin ilotulitusten kanssa.

Sanotaan kansan ansaitsevan omat sirkushuvinsa ja leipänsä. Uudenvuoden maailmanlaajuinen turhuus kuitenkin eläinten kärsimysten kustannuksella on syvältä sieltä minne ei aurinko paista ja maksaa melkoisesti riihikuivaa rahaa. Jossain päin sitä riittää taivaalle ammuttavaksi ja jossain sitä ei ole edes homeiseen leivänkannikkaan. Joten tasan ei jakaudu maallinen mammona, vaikka sitä olisi oikeudenmukaisemmin tasattuna jokaiselle.

Useat maamerkit kuten 828 metriä korkea Burj Khalifan torni sai vuoden vaihtuessa ylleen ilotulitteiden suihkun. Spektaakkeli päättyi auringonnousua muistuttavaan tulitukseen, joka avautui Persianlahdelle päin. Hintaa ennätykselle kertyi arviolta 6 miljoonaa dollaria, eli noin 4,3 miljoonaa euroa, uutisoi brittiläinen The Times.

Joku ampuu omia raketteja taivaalle rahakylpyjen lomassa, joku valtio tai muu yhteisö tekee sitä veronmaksajien rahoilla ja Afganistanin unikkopelloilta on lähtöisin 90 prosenttia maailman oopiumista, josta valmistetaan heroiinia alati kasvaville kansainvälisille huumemarkkinoille. Yli kahden miljoonan afgaaniperheen elanto riippuu unikosta.

Toisaalta ei ole oikein laittaa kaikkia ihmisiä samaan nippuun ja toisaalta on. Kun ajattelen sotia, ihmisten nälkää, vaikka ruokaa olisi kaikille sekä luomaamme monenlaista kurjuutta, on oikeutettua sanoa ainakin äänestajille ja äänestämättä jättäneille, että potut pottuina ja itse soppamme keitämme. Saamme tasan sitä vuosisadasta toiseen mitä tilaamme yhä uudelleen ja uudelleen mitään entisestä oppineena. 

Vaikkei minulla ole omakohtaista kokemusta taivaalta tulevista pelkokertoimista sodan, ilotulitteiden tai muunkaan muodossa, pelkään hallitusti kunnolla kohdalle sattuvaa ukkosenilmaa jyrinöineen ja salamoineen. Sitä ei pääse pakoon armeijan paksun viltin alle eikä pimeään komeroon, jota äitinikin lastensa kanssa yritti. Kuten ei hevonenkaan ilotulitusta, vaikka olisi päässä ihmisen laittama huppu. 

Yksi tai kaksi koiristani pelkäsi ukkosta tosissaan äitini lailla ja joku ei ollut sodat käyneen isäni lailla moksiskaan. Viikolla kirjoitin suihkuhuoneemme katossa viihtyvästä Ennustaja Etanasta, joiden taitoja ihmiset yrittävät selittää olemattomalla tietämyksellään. Sama tiedon taso on koirista, jotka eivät käsitä ilotulituksen tuloa, mutta ennustavat ukkosen tulon jo silloin kun aurinko vielä porottaa taivaalla. Mutta enhän itse tiedä sitäkään mistä tyttöhyttyset tietävät tulla iholleni käsivarteen verilounaalle hämärän tullen.

Mutta ehkä me tosiaan sirkushuvimme ansaitsemme, sillä elo ilman ainuttakaan ilonpisaraa on karua taivalta. Silti ilotulitukset eläinten kärsimysten kustannuksella ovat osoitus ihmisen ylivertaisesta itsekkyydestä ja tyhmyydestä. Eikä hän raketteja ampuessa ja pauketta kuunnellessa juuri korviaan lotkauta lapsen itkulle, joka parkuu nälkäänsä ihmisen tekemän rajan toisella puolen.

Tapana on myös tehdä uudenvuodenlupauksia, joten tässä on omani. En enää milloinkaan osta enkä ammu ilotulitteita. Vaan sen sijaan jokainen vuodenvaihde etsin rahattoman tyhjän kupin, jonne laitan rakettirahan verran jollekin ruokaan.