Joulutarina, 22. luukku

Rakkaus- ja joulutarina, osa 1.

Siiri Angervo oli suomalainen nainen. Ehkä kovin tavallinen, ehkä ei. Ainutlaatuinen kuitenkin. Kuten me kaikki. Hän oli jo vuosia, vuosikymmeniäkin elellyt yksin. Kantakaupungin alueella, Helsingissä, tarkemmin Kalliossa tai ehkä oikeammin Sörnäisissä. Sillä kuitenkaan ei ole suurtakaan merkitystä.

Yksinäinen Siiri Angervo ei kuitenkaan ollut. Ei oikeastaan koskaan. Yksin, muttei yksinäinen, näin hän oli usein todennut. Jo vuosia hän oli kulkenut omia reittejään ja tutuksi tulleita paikkoja, iltasella, aamusella ja milloin mitenkin. Keitti kahvia, teetä, välillä mehua ja osti rinkeleitä. Teki joskus leipiäkin, pakkasi ne reppuunsa ja lähti kierroksilleen. Tapaamaan laitapuolen kulkijoita, kuten hän itse asian ilmaisi.

Siiri piti sanasta laitapuolen kulkija, mutta hän ymmärsi sen toisin. Toisin kuin me muut. Hän oli jo Kekkosesta sanonut, että laitapuolen kulkija hänkin, samoin Koivisto ja Halonen sekä monet muut. Kuten Bill Gates ja Marilyn Monroekin, niin hän sanoi. Laidalla kulkivat hekin, tosin toisella kuin Arska, Tyyne ja monet muut. ”Ei ollut heistä kestään keskellä kulkijaksi, laitapuolen kulkijoita kaikki”, jatkoi Siiri. Ja oli oikeassa. Itseään piti keskitien kulkijana, tuiki tavallisena.

Monet miehet kadulla, myöhemmin myös yhä useammin naiset, tulivat Siirille tutuiksi ja rakkaiksi, kuten Siirikin heille. Erityisiä ovat kaikki, sanoi Siiri, mutta kohtaloksi koitui Kusti. Kusti piti majaansa varsinkin talvisin Verkkosaaressa, joskus roskiksessa, joskus merikontissa. Kesäisin hän viiletti pitkin stadia ja sanoi, että kengät ovat kulkurin koti. Silloin häntä ei aina löytänyt Siirikään, mutta talvisin kyllä. Tutusta roskiksesta, ilmanvaihtokanavan aukon edestä lämmittelemästä tai joskus yökahvila Kalkkersista. Kaikista kadun kansalle tutuista paikoista.

Usein Siiri sanoi kuumaa juomaa ja rinkeleitä tarjotessaan Kustille ja monille muille, että ehkä tuntuu sopimattomalta sanoa, mutta Taivaan Isä rakastaa kaikkia. Vaikka se ei varmasti jossain laatikossa, yksin yön hiljaisina, kylminä hetkinä siltä tunnu. Kotona Siiri ajatteli, että onkohan tämä sitä päihdehoivaa? Päätti, että ei, vaan tämä on lähimmäisen rakkautta ja välittämistä, jota ilman ei kenenkään ole hyvä olla.