Joulutarina, 23. luukku

Rakkaus- ja joulutarina, osa 2.

Ajan saatossa vuosien satunnainen Kustin kohtaaminen oli muuttanut muotoaan, tullut säännöllisemmäksi. Ehkä mukaan oli tullut ystävyyttäkin tai jotain erityistä välittämistä tai luottamista puolin ja toisin. 

Siiri ei ollut koskaan hävittänyt mitään miesvainajansa tavaroita, sillä ne olivat tärkeitä, täynnä tunnetta, muistoja ja rakkaita hetkiä. Joku ääni hänen sisällään oli kuitenkin koventanut äänenpainojaan. Usein hän huomasi pohtivansa, mitä oikein tekee miesvainajansa vanhoilla vaatteilla. Eräänä iltana Siiri Angervo rohkaisi mielensä, etsi Kustin ja sanoi: ”En pääse siitä eroon, että Taivaan Isä puhuu minulle. Tiedätkö, olet miesvainajani Taunon kanssa samankokoinen ja haluaisin antaa hänen vaatteitaan sinulle, jos mitenkään voisit ottaa niitä vastaan. Vuosiin ei ole kotonani käynyt yksikään mies, mutta nyt sinua pyytäisin. Kävisit luonani suihkussa, sovittaisit vaatteita ja keittäisin sinulle keiton. Tekisit minut ikionnelliseksi, sillä koen sen Isän tahdoksi.”

Kusti katsoi tuimasti ja sanoi, että en varmasti tule, en tarvitse kenenkään armopaloja, enkä varsinkaan naiselta. Teenkin olen juonut vain mieliksesi, kun tänne asti nyssyköines aina kävelet. Itkien mieli täynnä murhetta Siiri meni kotiinsa ja uni ei tullut koko yönä. Mutta niin oli valvonut Kustikin. Mitä hän sillä lailla meni sanomaan? Ainoalle ihmiselle, joka hänestä oli pitkiin aikoihin välittänyt.

Sen verran Kusti oli vuosien saatossa aikansa kuluksi Siiriä seuraillut, jotta tiesi missä hän asui. Outo hiippailija, kuten alussa Siiriä mielessään nimitteli. Kun Siiri sitten astui raskain mielin päivällä kodistaan Kinaporinkadulla, oli Kusti kadulla ovipielessä vastassa.

Katse alaspainettuna sai sanottua: ”Anna anteeksi. Sen verran on vuosien saatossa tullut kolhuja kadulla ruumiiseen, mutta varsinkin sieluun ja mieleen, että on vaikea hyväksyä, jos joku pitää ihmisenä. Tottahan toki ottaisin vaatteet mielelläni, mutta että suihkuunkin. Oletkohan nyt ajatellut loppuun saakka, tällainen puliukko, tai ainakin melkein, sillä korvikkeita en ole juonut vuosiin? Että jotakin hyötyä on ollut halvasta viinastakin, sillä korvikkeiden juonti vie viimeisenkin palasen itsetunnosta. Kusellakaan ei voinut käydä missä muut, kun haju on niin kauhea.”

Siihen katosi Siirin alakulo, kun he peräkanaa menivät portaita ylös kolmanteen kerrokseen. Siirin hyysäämisellä ei ollut rajaa ja Kusti tunsi olonsa kiusaantuneeksikin. Toisaalta hän koki olevansa kuin kuningas, kun sovitteli Tauno-vainaan paitaa, housuja ja palttoota päälleen ja kauhoi Siirin lihakeittoa urakalla vatsaansa.

Kun Kusti lähti matkoihinsa, koki Siiri sydämessään ennenkokemattoman, Taivaan Isän sinne laittaman hyvän olon ja ajatteli, että onkohan tämä nyt sitten päihdehuoltoa? Ei, päätti Siiri, vaan tämäkin on lähimmäisen rakkautta ja välittämistä, jota ilman ei kenenkään ole hyvä olla.