On hyvä uskoa johonkin...

Tulee pidättyä tuottamasta vahinkoa muille eläville olennoille.

Tulee pidättyä ottamasta mitään mitä ei ole vapaaehtoisesti annettu.

Tulee pidättyä sukupuolisesta väärinkäyttäytymisestä. 

Tulee pidättyä valheellisesta puheesta.

Tulee pidättyä sumentamasta mieltä millään keinoin.

Buddhalaisuus ei oikeastaan ole uskonto vaan filosofinen perinne. Sen perustaja on 500 vuotta ennen kristinuskon Vapahtajaa elänyt tavallinen ihminen, Siddhartha Gautama, joka heräsi valaistuneeksi. Kristitty kai sanoisi tulleensa uskoon. Ehkä Buddhaksi tulleen tärkein opetus on, että elämässä on kärsimystä tai se on epätyydyttävää. Eivätkä ohimenevät asiat voi tuottaa todellista onnea. Mutta kärsimyksestä voi myös vapautua, sillä se menettää monesti merkityksensä ja osan voimastaan, kun sen tarkoituksen ymmärtää.

Tein leipääni yli 30 vuotta kristillisissä järjestöissä ja olin vakaalla, mutta haparoivalla tavalla taivastiellä. Mutta jo silloin selkäni takana kokoontui kuppikuntia pohtimaan, että onkohan Soini oikeasti uskossa. Nämä mustakantinen kirja kainalossa kulkevat tuomioiden jakajat päättelivät, että "sehän on eronnutkin, vaikka vaimo oli papin tyttö. Eikä sitä ole kastettukaan kuin lapsena. Joten tätä vauhtia se jää osattomaksi taivasten valtakunnasta".

Silti veljeilin vuosikaudet näiden sielun veljien kanssa, vaikka joku heistä käski minun pukeutua hamekankaaseen, toinen ei voinut tulla kanssani saunaan, koska kiuaskivien joukossa oli vuolukivinen löylyn henki, kolmas sanoi harhaoppiseksi sekä neljäs viimeksi viikko sitten publikaaniksi ja pakanaksi. Vaikka oma Luojani asuu meissä jokaisessa, yhä vaikeampi minun on ollut löytää Häntä tuomitsijoistani.

On käymässä niin, että kun ei tykätä, ei tupata. Yksi merkittävä havainto oli, että heidän kriteereillään ei junassa sopivan lämpöiseen tuonpuoleiseen istu oletettavasti yksikään lähisukulaiseni eikä ystäväni. Joten mitäpä minäkään sinne itseäsi työntäisin. Sillä olen saanut maistaa yksinäisyyttä täällä yllin kyllin ja tahdon sinne minne matkaavat kaverini. 

Mutta onko ylipäätään jotain olemassa ajan toisella puolen, kun kelloni pysähtyy, koska en ajattele olevani maailman napa? Eikä sitä liene yksikään tai mikään muukaan maan päällä. On kuitenkin harvassa keiden kanssa vaihtaisin ajatuksia kuolemattomuudesta. Ihmiset sanovat, ettei kiinnosta tai ovat oman totuutensa vankeja. Eikä ole varaa vaihtaa edes mielipiteitä ehkä siksikään koska niitä ei ole. Vaan kaikki lähtee siitä mitä mustakantinen kirja milloin mistäkin sanoo. Joten he toistelevat vain muiden kirjoittamia. 

Jos ajatukseni huomiseen mennessä selkiytyvät tai sekoittuvat lisää, kirjoitan viikonloppuna siitä miten koen henkisen elämän maassa, jossa joka kodissa ja kaduilla on huoneita hyville tai pahoille hengille. Jotka ovat arjessa läsnä aivan toisella tavalla kuin kristinusko Suomen niin sanotussa keskivertokodissa.