Mitä käyttöä on menneisyydellä?

Sananlaskun ”Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään” historia juontaa juurensa suulliseen perinteeseen, jossa viisauksia ja opetuksia välitettiin sukupolvelta toiselle. Tämä sananlasku on peräisin kansanperinteestä ja se on ollut osa suomalaista kulttuuria jo vuosisatojen ajan. Sananlasku kehottaa varovaisuuteen menneisyyden muistelemisessa ja varoittaa siitä, että menneisyyden kaunistelu tai liiallinen kiinnittyminen siihen voi aiheuttaa ongelmia tai konflikteja nykyhetkessä.

Heh, sanon minä, sillä ilman ainutlaatuista menneisyyttäni en olisi mitään enkä varsinkaan sitä mitä nyt olen. Täydellisen vajavainen kaikkine puutteineni. Luojakaan ei voi muuttaa menneisyyttä, ja monesti tuntuu, että vain historiankirjoittajat pystyvät siihen. Ja hekin kukin tavallaan, sillä voittajien käsitys sodasta kirjoitetaan sähköisesti, tallennetaan ja painetaan paperikirjoihin. Joita sitten jaetaan sinne tänne oppilaitoksia, kirjakauppoja ja kirjastoja sekä nettimaailmaa myöten ainoana totuutena vuosisatoja.

Menneisyydestä peräisin on moni oppimani asia lukemisineen, puhumisineen ja kävelytaitoineen. Menneisyyden virheitäkin on hyvä pitää matkassa, jottei kaikki tulevaisuuden aika menisi entisen toisteluun. Joku kokee elämän silti niin molllivoittoisena, että elämänhalu katoaa eikä muista itselle tapahtuneen juuri mitään hyvää. Menneisyys kaikkinensa on hyvin merkityksellistä, sillä se auttaa pitämään yllä elämän mielekkyyttä erinäköisillä elämän teillä. Kolikon toinen puoli on raastavaa rinnalla kulkijallekin, kun joku on menettänyt elämänhalunsa ja on käytännössä inhimillisen avun tavoittamattomissa.

Omat, rikkaimmat ja karikkoisimmat menneisyyden tiet olen itsekin matkannut toisen kanssa. Vaikka jokainen on päättynyt siihen, kun olemme lähteneet iäksi valitun kumppanin kanssa eri teitä eri suuntiin. Se kaikki yhdessä on ollut elämäni parasta sisältöä enkä lopeta yrittämästä, vaikken olisi menneisyydestä oppinut mitään tai en tarpeeksi.

Parisuhteessa nimittän vakka on kantensa valinnut ja pata kattilaa soimaa eikä torailua saa hevin yksin aikaiseksi. Tosin olen tavannut yksin eleleviä, jotka ovat alati kiukkuisia aina jollekin ihmiselle, asialle tai itselleen. Joskus olen seurannut keski-ikäistä vanhapoikaa ja miettinyt, että kun äidistä aika jättää, niin mistähän löytyy se onnekas hoivavietteineen, joka solmii äidin kouliman aikamiespojan kengännauhoja sen jälkeen. Ehkä joku on ajatellut tai ajattelee minusta samoin.

Itse ja aiemmin yhdessä Päiviksen kanssa olen kirjoittanut 13 vuoden ajan blogeja. Siellä eli täällä olen jo vuosia niitä julkaissut. Samassa paikassa kaikki, lähes 5000 kappaletta ovat luettavissa. Moni kertoo  menneisyydestä, koetusta elämästä, jota elän eräällä tavalla uudelleen kirjoittaessani. Joten kyllä vain, menneisyydellä on paljonkin erilaista uusiokäyttöä, josta tämä kirjoitus on vain yksi pintaraapaisu.