Ystävyys on kallisarvoinen asia

Aikoinaan ajattelin, että tosi ystävä on sellainen, jolle voi ja haluaakin kertoa kaiken. Sitten lähdin mieleni sopukoista heitä etsimään ja huomasin, ettei minulla ole ainuttakaan. Mieli monesti orastavassa alakulossa olin nimittäin vuosien saatossa huomannut, että ei ole ihmisen, tai ainakaan minun hyvä olla ja elää yksin. Joten oli kalibroitava ystävyyden kriteerejä.

Oikeastaan helppoa, sillä olin vaatimuksineni hyvinkin hakoteillä. Itselläni oli nimittäin ystäväpariskunta, josta molemmat kertoivat minulle kuin uskotulle konsanaan yksityisasioitaan tai tiesin niistä muuten. Kertominen toiselle olisi pahimmillaan päättänyt ystävyytemme ja rikkonut perheellisen pariskunnan avioliiton, vaikka kysymys ei ollut edes ulkopuolisista suhteista. Puhumalla sivu suuni olisin menettänyt myös suhteeni heidän lapsiinsa, jotka hekin olivat kertoneet pikku salaisuuksiaan. Käänsin kelkkani ja ajattelen nykyisin, että tosiystävälle nimenomaan ei kerrota eikä halutakaan kertoa kaikkea.

Joku vuosi sitten Thaimaan Jomtienin kolmekolmosella, niin sanotulla Pirkon rannalla tutustuin Timoon Taavetista. Hänellä on joka päivä matkassa minuun uppoava, kuivan rouhea huumori ja toivoin, että meistä tulisi enemmän kavereita kuin vain hyvän päivän tuttuja.

Tänään, pienen ajan molemminpuolisen hengailujäsenyyden jälkeen pidän häntä ystävänäni. Olemme saunoneet, kokeneet kalaverkkoja, parantaneet maailmaa ja puhuneet syvällisiä, josta näytteenä oheinen kuvakaappaus WhatsApp-keskusteluistamme. Sitä käydessämme ajattelin, että jos on muurahaisten naiminen tarkkaa hommaa, sillä senttikin sivuun, niin se on silmissä, niin yhtä tarkkaa touhua on ripulin parantaminen piereskelemällä 🤣🤣. 

Tällä hetkellä nukkuu Timon auto jo toista kertaa talviuniaan Jokilaakson autokatoksessani Tuusulassa. Me vastaavasti olemme Thaimaassa ja pidämme petejämme Siaminlahden vastarannoilla. Mies Taavetista Pattayalla ja minä Phatthalungissa. Tosin itselläni on mereen monta kymmentä kilometriä. Kun Timon parisuhteen huomattavastikin kauniimpi ja vähintään yhtä mukava osa on päivät töissä, lähti mies katsomaan Vietnamiin maailman pisintä köysirataa ja kuinka siellä kasvaa Turkin sijaan kuvan Vietnamin pippuri.

Ajatuksissamme on muhinut joku reissu vuoden vaihteen tietämillä jonnekin. Toisaalta kutkuttaa Indonesia, jossa hiertää ulkoministeriömme varoitukset sekä mahdollinen rokotustodistusvaatimus. Vaihtoehtona on matkata junalla Phatthalungista Singaporeen ja sieltä lentäen jollekin lähisaarelle. Tai sitten ei mennä minnekään, sillä kaikki on loistavalla tolalla näinkin.