Lähes jokapäiväinen kävelylenkkini on kuuden-, seitsemäntuhannen askeleen paikkeilla. Reippaasti vähemmän kuin koulujeni ensimmäisten luokkien koulumatkat, jotka tein kävellen, potkukelkalla, polkupyörällä tai linja-autolla. Se oli paljon alle kymmenenvuotiaalle talvipakkasessa, vesisateessa ja lumituiskussa. Mutta paljon tuntuu usein olevan puolet lyhyempi päivämatkakin reipas 60 vuotta ja 80 kiloa myöhemmin, sillä kaiken kannan edelleen mukanani. Niin kilot kuin vuodetkin, joita molempia on kertynyt aivan liikaa.
Eilisellä kävelylenkillä kuljin crocsit jalassa sekä kamerakännykkä kädessä räpsien kuvia kaikesta matkalla näkemästäni. Klikkaamalla ja parilla sormella venyttämällä taitavat suurentuakin. Kuvien alla kerron kuinka näkemäni koin.
Oikeastaan kaikki neljä mielilenkkiäni kulkevat saman joen molemmin puolin johonkin suuntaan rantamaisemissa. Sadekauden sattuessa siirryn välillä ja muutenkin asfaltti- ja betoniosuuksille, sillä muuten uppoaisin polvia myöten mutaan ja veteen.
Suomessa peltojen työstökoneiden perässä kulkevat usein etupäässä kottaraiset sekä lokit, täällä haikaran näköiset ja kokoiset linnut.
Matkalla tapaan muitakin eläimiä, joista aikuisilla kulkee köysi sierainten läpi. Moisesta talutustavasta ei kuvan yksinhuoltajaäidin pienokainen tiennyt vielä mitään.
"Luontopolkuni" varressa on myös pari matalaa majaa, joista toinen odottaa loppusilauksen tekijää. Sähkö tai vesijohtovesi eivät liene edes unelmissa.
Jotta pääsen virran toiselle puolelle, on ylitettävä joki padon kaiteetonta siltaa, josta joskus olen ajanut skootterillakin.
Kaukana riisi- tai muiden peltojen tuolla puolen kulkee dieselveturi vaunuineen. Sen ääni kuuluu hiljaisessa yössä kumuna myös makuuhuoneeseemme. Sitä en tiedä haaveileeko kiskoilla kulkeva väki sähköjunista.
Enkä sitä sanotaanko kuvan kukkuloita vuoriksi. Niitä joka tapauksessa on useita siellä täällä. Joihinkin on pitkin rinnettä rakennettu portaita, joita ruoste on raiskannut hengenvaarallisiksi. Vai mitä Harri?
Joet taidetaan perata kaivinkoneilla lähes vuosittain, sillä muuten vesikasvillisuus ottaa omansa valtaansa. Jolloin tulvat ovat sen mukaisia ja kalansaaliit pyydysten ulottumattomissa.
Monin paikoin onkin rehevä luonto läsnä, joukossa istutettuja palmupuita kookoksineen ja mitä muita ihmisen jälkiä lieneekään. Niistä en juuri mitään tiedä tai en ymmärrä. Mutta opin lisää joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti