Lähtölaskenta kohti lämpöä on alkanut

Tänään on viimeinen kokonainen vuorokausi koti-Suomen Merikonttikodissa, sillä huomenna iltapäivällä lähden kohti Thaimaata. ⅓ todennäköisyydellä Jokilaakson yli, sillä asun lähes yhden kolmesta nousu-, mutta varsinkin laskeutumisväylän alla. Pitkin kesää olen katsonut lentokoneiden ikkunoita usein ajatellen, että kun syksy tulee, taivaalle kohti lämpöä lähden minäkin Jokilampien joutsenperheen kanssa.

Aamusella käydessäni metsäwc:ssä  yhä myöhempään siirtyvässä aamuhämärässä, kuuntelin kotilammen lintuperheen neuvotteluja ja siipien läiskettä vedenpintaan. Kuulosti ja näyttikin siltä, että heidän matkavalmistelunsa ovat vielä niin pahasti kesken, että taitavat jatkaa niitä, kun minä huomenna lennän taivaalla. Joka tapauksessa kansallislintujemme kuvan kotivesi on saanut jo kovasti syksyisen asunsa. 

Aamun aloitin entiseen tapaan parilla, kolmella kuksakupillisella Juhlamokkaa ja laittamalla kännykkänumeroni puoleksi vuodeksi numeroparkkiin. Sekä hopeanharmaan Vanha rouva Avensiksen talviunille samaksi ajaksi. Myös kesäkotini siirtyy 10 asteiseen talvihorrokseen. Vain livekamerat valvovat infrapunalinssit kirkkaina ja naapurin securityväki Myllykylässä sekä minä Thaimaassa tarvittaessa hälytyksineen yötäpäivää.

Mainituilla toimenpiteillä sekä vähän muillakin höysteillä säästän jokavuotisen talvenylireissuni lentomatkakulut. Se mahdollistaa kaltaiselleni kädestä suuhun elävälle talvet kaukana Pohjolan pakkasista. Simppeli ja mukava joutopäivien mahdollisuus minulle ja monelle muullekin, jos saa ja tahtoo lähteä. 

Koska lääkkeet haukkaavat ison osan matkatavarakapasiteetistani, on käsimatkatavaroilla selviäminen ja pakkaaminen kellosepän työtä. Jännäämistäkin riittää mitä sanoo lentokentän henkilökuntaväki. Aina nyssykkäni ovat kuitenkin mahtuneet raameihin. Huomenna se saattaa olla entistä mielenkiintoisempaa, sillä Radio Novan Minna ja Kimmo sanoivat aamulähetyksessä vaikeuksia olevan teknisen vian vuoksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla varsinkin ruumaan menevän matkatavaran kanssa.

Itselleni on ollut varsin harvinaista lentäessäni kotiin tai muille maille, että joku jossain odottaisi. Näin on ollut nyt jonkun kerran Morakotin kulkiessa lähellä ja kaukana mukanani. Hän on merkittävä lisä ellei peräti pääosa elämässäni, josta toivon osaavani olla kiitollinen hänelle ja kaiken suojelijalle.

Kentälle on luvannut nakata autollaan Kari, joka keväällä samasta paikasta noutikin. Maksuksi ei kelvannut raha eikä mikään muukaan. Nyt on ollut kesä aikaa tuumata jonkinlaista oravannahkakauppaa. Joten taidan tarjota kalamies Karille mahdollisuutta tuoda katiskansa ensi kesänä Jokilammillemme.