Muumit kanssani

Tove Jansson on luikerrellut elämääni myöhäisellä aikuisiällä. Muumit kylläkin ovat olleet satumaailmani tuttuja koko ajan, vaikka Muumilaakso jäi lapsena Ankkalinnan varjoon.

Myös taiteilijasta itsestään pidän tuntematta häntä. Hänen mielenkiintoisesta elämästä löytyy Wikipediasta paljon, josta voi lukea klikkaamalla tästä. Alussa mustien muumien luojasta ja ristiriitaisestakin persooonasta tuli suomalaisten hyväksymä taiteilija lapsille tietämättään tai ymmärtämättä suvaitsevaisuuttaan. Sillä Tove Jansson oli paljon muutakin kuin pelkkä hentoääninen satutäti. Hän ryyppäsi, harrasti seksiä miesten ja naisten kanssa sekä poltti tupakkaa kuin korsteeni 83-vuotiaaksi aiheuttaen monin tavoin pahennusta.

Miehistä Tove kirjoitti lokakuussa 1941 ystävälleen Evalle: ” – minulla ei ole varaa eikä aikaa avioitua heistä kenenkään kanssa! En ehdi ihailla ja lohduttaa. Kyllähän minä säälin heitä, kyllähän minä pidän heistä mutta en halua omistaa elämääni esitykselle jonka läpi olen nähnyt. – Miesten sota! Näen miten työni käy, jos menen naimisiin. Sillä siitä ei pääse mihinkään, että minullakin on kaikki nuo naisten taipumukset lohduttaa, ihailla, alistua, luopua itsestäni. Minusta tulisi joko huono maalari tai huono vaimo. Enkä halua synnyttää lapsia, jotka tapetaan jossakin tulevassa sodassa!”

Ehkä seuraavan kerran matkatessani isäni synnyinseudulle Jurvaan, käyn Teuvan kirkossa katsomassa tämän oivan satutädin maalaamaa, ainoaa alttaritaulua. Muumipeikon hahmo oli Tove Janssonin mielikuvituksessa jo 1930-luvulla. Ensimmäinen piirros muumista syntyi Janssonien kesäpaikan ulkohuussin seinälle. Varhaisessa vaiheessa hahmon nimi oli Snork (Niisku), joka sai myöhemmin nimen Mumin tai Mumintroll (Muumi / Muumipeikko). Nimi on Toven enon Einar Hammarstenin keksimä hänen kertoessa ruokaa näpistelevälle sisarentyttärelleen kauhutarinoita ruokakomerossa asuvasta "Muumipeikosta".

Alussa muumit olivatkin pelottavia olentoja, mustia ja punasilmäisiä, eräänlaisia henkilökohtaisia demoneita. Ne olivat laihoja ja usein sarvipäisiä. Vaatteita muumit eivät käytä edelleenkään. Vain Muumimamma pitää yllään esiliinaa ja Muumipappa päässään silinterihattua. Uidessaan muumit kylläkin pukeutuvat uimapukuihin. Muumitalon rakentamista minäkin olin jeesaamassa, kun Haapamäen talon Paavo-isäntä teki sellaisen marjatilansa rinteeseen.

Oikeastaan muumieni sielu syntyi, kun Muumimamma muutti Merikonttikotini keittiön lusikkalaatikosta Päiviksen kanssa ennenaikaiseen mummonmökkiin jättäen Muumipapan. Minne lienee hänkin mennyt kotilaatikostaan tai odottaneeko retkivarusteissani lähtöä jonnekin hopeanharmaan, Vanha rouva Avensiksen kanssa? 

Kun Suomen syksy lähestyy, yhä useammin on mielessä Thaimaan talvi aurinkoineen ja sateineen. Siellä on sadetakki tai -viitta tarpeellinen varsinkin ajellessani PeeCeeXälläni. Mietin voisiko sadeasulla viestittää paikallisille Suomesta jotain, kun silmiini osui kuvassa päälläni oleva sadeviitta. Vaikka eilen postin tuomassa märkien kelien vaatteessa oli muumilisää, olen siihen oikein tyytyväinen. Sen vien mukanani omaksi hyödyksi ja iloksi paikallisille lapsille. Muumi sinällään on entuudestaan monelle tuttu maassa olevan tehtaankin ansiosta. 

Alkukesästä ostin myös turkkilaisesta puuvillasta käsin tehdyn kylpytakin matkalle mukaan. Myyjä kertoi, että varastossa on sata vastaavaa ja vain kahdesta puuttuvat taskut. Minulla on siis niistä toinen. En palauttanut, vaan tingin hieman ja ostin säästyneillä muutamalla eurolla palasen muumikangasta, josta ystäväni Pirkko ompeli taskut. Samalla synnytysosastolla on vielä tekeytymässsä ylijääneestä tilkusta saunapussukka pesuharjaa ja shampoota varten. Joten kanssani kaukomaille on lähdössä kolmekin persoonallista muumituotetta.