Pieniä asioita

Ajattelen usein isoja, minua ja käsityskykyäni suurempia asioita. Kuten kesäyön tähteä taivaalla, jonka näen, mutta joka on voinut sammua vaikka 1000 vuotta aiemmin. Vaikka olen ajan vanki, voin silti nähdä tässä ja nyt jotain satoja vuosia aiemmin tai paljon kauemmin tapahtunutta. Minusta se on ihmeellistä.

Mutta kukin ihmettelee mitäkin. Kuten eilen "pariskunta", joka tuli autollaan vastaan Soiniityntiellä. Kävellessäni 350 metrin päähän, Ison tien varteen kurkkaamaan postilaatikkoon ja kastelemaan sen yläpuolella pienessä peltiämpärissä kesäänsä viettäviä tähtisilmiä.

Tapasin palatessani uudelleen 28-vuotiaan nuoren miehen ja hänen nuorekkaan äitinsä, sillä he olivat tutustuttuaan Google Mapsin avulla etukäteen Jokilaaksoon ja erityisesti sen lampiin, halukkaita kulkemaan polkuja vaikkapa laiturille saakka.

Kävi niin, että metsä vastasi kuten sinne itsekin huusin kertomalla itsestäni ja Jokilaaksoon liityyvästä historiasta. Kuten lähikaivoon pää edellä hukkuneesta naisesta sekä ikuisiksi ajoiksi kadonneesta mullankaivajasta.

Lupsakoiksi osoittautuneista äidistä ja pojasta kuoriutui huumori, kun nuorimies kertoi ääneen ajatelleensa minut Soiniityntiellä kohdatessaan, että minneköhän asti on menossa kylpytakki päällä tuo kurttuotsainen papparainen? Tähän äiti oli valistanut poikaansa iän tuomalla viisaudella: "Ehkä vain postilaatikolleen". Nyt mies sanoi huomanneensa, että tuimien otsaryppyjen takaa paljastuikin kelpo boheemi. 

Päälläkin ollutta, turkkilaisesta puuvillasta käsin tehtyjä aamu- tai kylpytakkeja minulla on ei lähellekään identtisiä kaksi, joista toisesta puuttui taskut. En sitä silti palauttanut, vaan ajattelin viedä sen Thaimaahan syksyllä mukanani ja ompeluttaa siellä tutulla ikämies-ompelijalla taskut.

Mutta innostuinkin menemään kotikyläni Eurokankaaseen katsomaan olisiko sopivaa kangasta tai ideaa taskuihin, jolla voisin viestittää kaukomailla jotain Suomesta. Kotimaan lippuakin ajattekin, kunnes muistin monelle Thaimaassakin tutut Muumit, sillä maassahan on myös Muumimukitehdas. Kaupan hyllystä löytyikin kangaspakka, jossa Muumipappa kulki verkalleen, kuten nykyisin minäkin.

Sitä ostin muutaman kymmensenttisen siivun, vaikka kuvio ei sinällään tyylillisesti ilman totuttelua takkiini istukaan. Aikani kuluksi kyselin sitten somemaailmassa tekisikö joku minulle Suomessa taskut. Sain kolme vastausta. Yhdestä "en ompele" en ole toipunut vieläkään ja kahdesta "toki toki" olen otettu niin kauan kuin takki kulkee matkassani.

Kun toinen ompelijar asui Raumalla saakka, ei tarvinnut tehdä valintaa, sillä aikuisen ikään ehtinyt naapurikaupungin tyttö teki taskutyön. Kun menin hänen kotiinsa, koin olevani tervetullut, sillä ystäväni oli leiponut kaffepöytään marjapiiraankin. Illalla sain vielä chatin, että sorry, piirakan päälle vatkattu kermavaahto unohtui jääkaappiin 🤫.

Kuten aloitin, ajattelen suuria, mutta arkeani maustavat pienet asiat, joista teen itselleni isoja ja merkityksellisiä. Olen hyvin otettu aamutakkitaskuistani, jotka on eilen tehnyt arvostamani uudisraivaajanainen. Häneen liittyvän ja ajattelemani tarinan nimineen tai ilman kerron, jos hän sen suo tai niin tahtoo.

Tulevana talvena Jorma-papparaisen matkassa kulkee Muumi-papparainen, jonka perheen elosta kerron thailapsille loistavalla elekielelläni. Sylissäni joku lapsista ja Morakotin sekä vähän minunkin kotiani turvasatamana pitävistä naapurikujien kateista.