Morkkis ja ikävien asioiden maailma

Enin osa ihmisistä ei ole koskaan kokenut moraalista krapulaa. En tiedä voiko siitä osalliseksi päästä muuten kuin ryyppäämällä päivä- tai viikkotolkulla. Niin tai näin, itse olen saanut maistaa moista herkkua juomavuosinani useammankin kerran.

Kun pyörin morkkiksessa ja hikisenä vuoteessani tunti toisensa jälkeen unen karattua muille maille, tasapainoisempi mieleni osa yritti valaa uskoa, että usko pois, kaikki on itseasiassa aivan hyvin. Kun et huomenna enää juo, paistaa aurinko päivä päivältä kirkkaammin. Mutta niin kauan mieleni sairas osa kalvoi lisää tilaa itselleen, että kaikki oli poskellaan, vaikka kaikki oli hyvin.

Kerran luin nuorista, jota kysyivät miksi maailmaa toitottaa niin paljon kielteisiä asioita, vaikka elämässä on paljon hyvääkin? He jatkoivat, ettei ole mikään ihme, että toivottomuus ja alakulo valtaa mielen, kun mistään ei saa vastakaikua myönteiselle ajattelulle. 

Tunnistan sisintäni myöten ilmiön. "Maailman onnellisimman kansan" vihreän veran alla on paljon sellaista, joka näkyy itsemurhatilastoissa, pahoinpitelyissä, koulu- ja muussa kiusaamisessa, masennuslääkkeissä, humalahakuisessa juomisessa, huumeiden käytössä, avioeroissa sekä monessa muussakin henkisessä pahoinvoinnissa.

Onko se niin, että kielteiset asiat, sodat, luonnonkatastrofit, onnettomuudet, terroriteot ja monet muut, joita ei toivoisi omalle kohdalle, myyvät paremmin? Jopa puoluepolitiikkamme ruokkii samaa, sillä vain harvoin hallitus- ja muut eduskunnan puolueet ovat yhtä mieltä. Luulen, että tärkeintä ei edes ole löytää balanssia eikä yhteistä sopua, vaan tavoite on oma ja ryhmän kannatus. Meille koko paketti markkinoidaan sitten "kansan parhaaksi". 

Tästä viime aikojen mainio esimerkki on demareiden pöydälle juuttunut käännytys- ja rajalaki edes vuodeksi. Aivan omat lukunsa ovat Vihreät sekä Vasemmistoliitto. Kaikkien vastarannan kiiskien ääni kelloissa olisi kuitenkin aivan toisenlainen, jos he tai ne istuisivat valtioneuvoston pöydän ympärillä Ison salin lisäksi.

Vaikka olenkin vankkumaton vapaan liikkuvuuden kannattaja, on hyvä olla joku tolkku sekä säännöt. Tolkun laittaja ja vahti pitäisi olla maa mihin ollaan tulossa tai menossa eikä mikään unioni. Suomessa kuitenkin oudolla tavalla moni yksinkertainenkin asia muuttuu monimutkaiseksi viimeistään eduskunnassa, jossa madonlukuja lukee kansallisten päättäjien sijaan tosiaankin Euroopan unioni.

Thaimaassa, jossa vietän paljon aikaa, on Suomeen verrattuna monikymmenkertainen määrä laittomasti ja laillisesti maahan tulleita, sillä ympärillä on vain köyhempiä maita. Mutta pyrkii sitten sinne tai Suomeen miten tahansa, syyt ovat samat. Paremman elämän toivossa.

Suomi neitoineen on ikänsä niiannut ja kumarrellut aina johonkin suuntaan. Ensin länteen ja Ruotsin "myytyä" meidät sitten itään. Kun Venäjällä oppinsa saanut Mannerheim löysi aseveljiksi saksalaiset, ei Suomi tyytynyt vain puolustamaan maataan. Vaan sotamarsalkkamme halusi tasata puntit Neuvostoliiton kanssa ja löysimme itsemme Leningradin ympäriltä rakentamassa Suur-Suomea. Sekä ihmettelemässä kuinka piiritetty kansa söi siellä nälkäänsä kissansa ja koiransa.

Suomi on aina tarvinnut taluttajaa. Kun vuosikymmenten saatossa talutusremmi on katkennut tai löystynyt niin Ruotsiin, Saksaan kuin Venäjäänkin, on meistä ja varsinkin valitsemistamme asioiden hoitajista tullut itsenäisyyden sijaan EU:n taluttamia buudeleita. Perässähiihtäjäkansa on saanut ansaitsemansa aseman ja pyörii kuin hyrrä sinne tänne niiaillen sekä kumarrellen taluttajansa hukanneena.

En pysty sanomaan miten ulkomailta tänne pyrkiviä pitäisi kohdella, mutta minulle termi "välineellistetty maahanmuutto" on jonkinasteinen suomalaisen kansan kusetus. Kun joku tiedä mistä lähtöisin, kolmannen maan kansalainen pyrkii polkupyöräänsä kantaen talvipakkasessa ja kesävaatteissa Venäjältä Suomeen Lappiin, voin vaan kuvitella kurjuutta mistä hän tulee. Samaa koen, kun näen romanialaisen äidin lapsineen tai vanhuksen kerjäämässä rahaa talvisen Helsingin kadulla maassa istuen. Siinä on jotain samaa kädettömän tai jalattoman thaimaalaisen tai muun maassa olevan kerjäläisen kanssa, joka ryömii Pattayalla turistien jaloissa suositulla markkinatorilla almuja kerjäten. Heidän kenenkään kohdalla ei suomalainen juuri pysähdy. Saati kysymään tai edes pohtimaan millaisista oloista tulet? Vaan hän ajattelee kaikki tietävänä, mutta täydellisen tietämättömänä hiljentääkseen jäljellä olevan, mitättömän omantunnon koputuksen ajatuksella, etten anna mitään, mafialle menee kuitenkin.