Marjanpoimijat

Eilen kirjoitin kuinka teemme yksinkertaisista asioista monimutkaisia ja mahdottomia. Ja kas, samana päivänä Yle uutisoi thaimaalaisten marjanpoimijoiden ylipääsemättömistä muureista. Siitä voi ja oikeastaan kannattaakin lukea klikkaamalla tätä ennen kuin jatkaa eteenpäin. 

Jokamiehenoikeuksiin kuuluvat oikeus liikkua luonnossa kävellen, hiihtäen tai pyöräillen, sekä myös ratsastaen maastoa vahingoittamatta. Vesistöissä saa uida, veneillä ja onkia sekä jäiden tullen kulkea jäällä ja pilkkiä. Oikeus on myös tilapäiseen oleskeluun ja yöpymiseen, esimerkiksi teltassa. Lisäksi luonnonmarjojen, sienien ja rauhoittamattomien kasvien poimiminen on sallittua. Tämä koskee myös marjojen ja sienten kaupallista keruuta, eikä lupaa tarvita edes maanomistajalta.

Tästä eteenpäin blogini on kohtuullisen läheltä marjanpoimintaa seuranneena omaa päätelmää ja pohdintaa. Oletan poiminnan vaikeuksien sylttytehtaan ytimen löytyvät muutamasta suomalaisesta yrityksestä ja heidän kotimaisista sekä thaimaalaisista yhteistyökumppaneista. Jotka rahanahneuksissaan, ihmisyyden kadottaneina kusivat täysin syyttömien kintuille riisipelloille saakka. Mutta niin teki kotimainen koneistokin, joka jätti monen thaipoimijan perheineen kamppailemaan rahattomuuden sekä nälän kanssa samaan paikkaan. 

Ehkä välillä kateudenkin täytämä virkahenkikökoura ei keksinyt keinoa murtaa lakia jokamiehenoikeudesta. Joten tänäkin vuonna thaimaalainen voinee tulla 90 vrk viisumilla Suomeen ja poimia marjoja ilman työlupaa sekä myydä ne suoraan kuluttajalle vaikka K-Marketin pääoven edessä. Mutta, jos poimii niitä marjayritykseltä toimeksi saaneena tai sen työntekijänä, tarvitaan työlupa sekä toisenlainen viisumi. Olenko oikessa vai väärässä?

Vaikka lienee hyvä, että yhteisissä asioissa säännöt ovat kaikille mahdollisuksien mukaan samat, joiden avulla karsitaan pahimmat öykkärit ja työntekijöitä hyväksi käyttäjät muihin hommiin tai telkien taakse, pitää mukana olla myös tolkun tekijöitä. Tarkoitan, että jos marjanpoimija on aina lain tarkoittama työntekijä, niin onko sen jälkeen kulman takana vaanimassa lakikirja kädessä kateellinen, pilkun sanonko mikä vainoaja, joka alkaa vaatia mustikkametsän keskelle tai Lapin hillasuolle toilettia, peseytymismahdollisuuksia sekä muita sosiaaali- ja taukotiloja taukoineen? 

Joku on sanonut, minäkin joskus, että suomalaisen kateuden voittaa vain suomalainen ahneus. Vai oliko se toisinpäin? Vaikka kateuden siemen lymyää ja nostaa päätään välillä minunkin sisälläni, en ole edes varjo tarkoittamieni henkilöiden ajatusmaailmasta, että "ne vievät marjatkin maasta, joten on parempi niiden mädäntyä korpikuusen juurelle kuin naapurin vatsaan thaipoimijan noukkimana. 

Tässäkin asiassa on sellaista mitä en ymmärtäisi vaikka tietäisin. Miten viranomaiset kykenevät valvomaan, että nakkikioskin aasialaisella myyjällä ovat työskentely- ja muutkin olosuhteet sekä ruokamyynnin kaikki edellytykset kunnossa, mutta eivät kykene sinne päinkään marjayrittäjän kanssa? Vaan laittavat maksajiksi kumisaappaissa kulkevat köyhät poimijat. 

Hienohelma ja kauluspaita farangeille kokemisen arvoisia kohteita olisivat bulgarialaisen maissipellon työntekijöiden sosiaalitilat ja valtavien espanjalaisten tomaattiviljelmien sekä aasialaisten riisipeltojen reunojen käymälä- ja yöpymistilat. Niistä ovat millä mittareilla tahansa luksus ja ilo kaukana.

Vaikka moni kuittaa, että maassa maan tavalla ja sovittaa sitä itselleen sopivaksi, on se Suomessakin arkea yhä vähemmän ja yhä enemmän Euroopan unionin tavalla pullonpalautusjärjestelmineen ja niiden mukana kulkevine korkkeineen.