Tyhjänpäiväistä taas kerran....

Olen kokeillut muutaman kerran sanella blogini, jonka Googlen automaatti kirjoittaa tekstiksi. Mutta se ei ole sama juttu, vaan jotain puuttuu ja jää fiiliksistä pois. Kaipa palaan kirjoittamaan yhdellä sormella, kuten olen tehnyt blogeja 15 vuotta. Tiedän sen olevan tottumuskysymys, joten taidan harjoittella edelleen silloin tällöin, jos vaikka löytäisin sen jonkun mikä sanelussa on nyt kateissa.

Kirjoittamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään käytän helposti 2-3 tuntia joka päivä. Sen ohella olen yrittänyt opetella pitämään myös suht uudesta presidentistämme. Välillä onnistun paremmin ja välillä huonommin. Tällä hetkellä koen seuratessani Pariisin olympialaisia, missä Alexkin on puolisonsa kanssa. että hän ja he ovat kuin kotonaan suomalaisten keskuudessa, jotka ovat sykkeessä, menestyneet ja niin edelleen.

Kaipaan koko kansan presidenttiä ja samanlaista otetta sen väestönosan keskuuteen, joka ei pysy menossa mukana ja kokee enemmän tai vähemmän raahautuvansa päivästä toiseen. Siellä on ainakin työttömiä, eläkeläisiä, sairaita, vammaisia ja niin edelleen. Tarkoitan suomalaisia, jotka eivät voi kokea saavansa hyödyllisenä olemisen kokemusta ja sen avulla oikeutta elämään, vaikka haluaisivatkin.

Tiedän olevani osin eilisessä elävä tai peräti menneen talven lumia. Silti tuntuu olevan enemmän heitä, jotka elävät vain itseään varten. Olisiko itsekkyys lisääntynyt? Moni elää kuin huomista ei olisi tai sen murheet eivät kuulu minulle tai tähän päivään. Ehkä tarvitaan jälleen kerran sodan tuomaa, käsin kosketeltavaa ja kaikin tavoin jokaisen päivässä ja jokaisessa yössä tuntuvaa aineellista kurjuutta sekä surua. Ehkä sen jälkeen osaisimme aikamme arvostaa tekemistä sen eteen, että huomenna olisi paremmin. Välitämme huomisesta ja toisistamme emmekä toivo tuleville sukupolville tai omille lapsille samaa kuin isovanhemmillamme oli.

Lieneekö osasyy näennäishyvinvoinnin soppaan vastikkeeton raha, kun suomalainen yhteiskunta syytää työtä tekevien rahoja sinne tänne ilman mitään tekemisen velvoitetta? Afrikkalaiset, aasialaiset kuten monet muutkin tulevat Suomeen paremman tulevaisuuden toivossa. Ehkä hän kuka ajattelee huomista, opiskelee, menee marjametsään, siistijäksi, rakennuksille töihin tai yrittäjäksi jne. Ja hän kuka ajattelee vain itseään ja tätä päivää, menee sosiaalityöntekijän luokse uuden älypuhelimen toivossa?

Kaltaiselleni moni asia on suhteellista. Samaan aikaan, kun joku itkee menettämäänsä olympialaisten kultamitalia, toinen kerjää rääsyissään kadulla jossain päin maailmaa saadakseen leipäkannikan lapselleen ja itselleen ja kolmas sanoo clamourin sekä kultakimalluksen keskeltä, ettei kukaan ole itkenyt Cadillacissa enempää kuin hän.