Värisevä jättiläinen

"Lehtipuut ovat koppisiemenisiä, enimmäkseen kaksisirkkaisia kasveja. Taksonomisesti lehtipuut eivät kuitenkaan muodosta yhtenäistä ryhmää, vaan ne kuuluvat moniin eri heimoihin, joista useimpiin kuuluu myös pensaita ja ruohokasvejakin. Suomessa kasvavista lehtipuista esimerkiksi koivut (Betula) ja lepät (Alnus) kuuluvat koivukasvien (Betulaceae), kotipihlaja (Sorbus aucuparia) ja tuomi (Prunus padus) ruusukasvien (Rosaceae) heimoon."

Kun luin ylläolevan tekstinpätkän Wukipediassa, en voinut kuin ihmetellä mitä ole tehnyt koulun luonnontieteiden tunneilla, jotka olivat vielä jaettu kasvi- ja eläinoppeihin. Olin yhtä ulkona kuin Itäkeskuksen käytävillä suomenkielineni. Tai viime kesänä Kauppatorilla, jossa savolaisen kalakukon myyjä ei osannut kuin venäjää. Hyvä, ettei vaatinut maksuksi ruplia 😅.

Jokilaaksossa kasvaa monia lehtipuita. Tammesta vaahteraan ja pihlajasta useammankin sorttiseen koivuun. Mielipuuni saattaa olla haapa, jota voi syystä kutsua myös "väriseväksi jättiläiseksi". Metsähaapa eli haapa (Populus tremula) on pajukasvien heimoon ja poppeleiden (Populus) sukuun kuuluva nopeakasvuinen lehtipuu, jonka lehdet värisevät pienessäkin tuulessa. Se kasvaa tuoreissa kangasmetsissä ja lehdoissa. Haapa tarvitsee paljon valoa ja sen puuaines on vaaleaa ja pehmeää. Sitä on perinteisesti käytetty myös laudepuuna, koska se ei tikkuunnu eikä tunnu kuumalta, sanoo edelleen mm. Wikipedia. 

Kotini pihapiirissä näitä jättiläisiä on muutama, kuten jälkikasvuakin. Silloin tällöin joku tulee matkansa päähän ja kaatuu vastakkaiseen suuntaan kuin mistä tuulee. Viime tai edelliskesänä yksi kaatui puoliksi jokeen ja aikani tuumailin mitä minun tulee sen vuoksi tehdä. Apuun tuli päätös luonnonsuojelualueesta. Se saa maata sekä maatua osin joessa, osin rannalla monien eläinten ja kasvien tärkeänä elämän osana. 

Aivan kotini kulmalla on pieni, suurten haapojen rypäs, jossa asuu monien eläinten joukossa myös liito-oravien yhdyskunta. Joskus huononäköisenä tihruan ja arvailen oliko pikainen näköhavaintoni lepakko, liito-orava vai joku muu siivekäs tai siivetön.

Haapa kasvaa nopeasti, sen latva voi pidentyä jopa metrin vuodessa. Pituuskasvu päättyy kuudenkymmenen vuoden iässä, jonka jälkeen sen sydänpuu lahoaa. Lopulta haavan kohtaloksi koituu jokin ankarampi myrsky.

Haavat ylläpitävät kokonaista ekosysteemiä; niissä elää useita sienilajeja jonka lisäksi kokonaiset hyönteisarmeijat saavat ravintonsa tästä lehtipuusta. Toukat syövät puuta sisältä ja jänikset ja hirvet herkuttelevat sen ravitsevalla kuorella. Majavat nakuttavat vielä talttahampaillaan hauraasta haavasta rakennustarpeita.

Vanhoissa vertauksissa ja sananparsissa kiinnitetään huomiota myös haavan lehtien värinään. Puusta on kerrottu monia tarinoita, jotka selittävät mistä haavan ”tärinä” ja pelko johtuu. Usein taustalla on jokin puun tekemä rikos, jonka rangaistuksen pelossa se joutuu elämään. Haavan vaalea puuaines rinnastetaan sanonnoissa myös vaaleaan ihonväriin. On esimerkiksi sanottu, että jonkun ihmisen kasvot olivat valkeat kuin haavanlastu.