Talvi- ja kesäkotini sekä siirtolapuutarhat

Aamun paikallislehdestä luin Keravan 100-vuotisjuhlapäätöksestä yhteisöllisen virkistysalueen ja siirtolapuutarhan perustamiseksi palstoineen Keravanjoen rantamaisemiin. Hieno päätös, jolle olisi tarvetta Tuusulassakin pikku mökkeineen, sillä yhä enemmän ihmisiä asuu kerrostaloissa, joissa ei kasvimaalle saati mökille 😉 tilaa ole. Tosin parvekeviljely yleistyy ja monipuolistuu. Mutta parvekkeesta on silti moneen käyttöön. Nimittäin samasta lehdestä luin vainajasta Porvoossa, joka oli maannut viikkoja parvekkeellaan 😥. Toivon siinä olleen hyvä kuolla ja että kyseessä oli kivuton äkkilähtö. 

Suomi-kodissani (ja vähän Morakotinkin) Jokilaakson luonnonsuojelualueen keskellä ei ole kasvi- eikä muustakaan maasta pulaa, vaikka ihmisen kädenjälki näkyy monin eri tavoin, aina ilmoja halkovasta Carunan voimalinjasta lähtien. Sen puisissa sähkötolpissa on ollut jo vuosia savikodit parille lepakkoyhdyskunnalle. Vaijereiden välistä vilkkuu Elisan sähköisen liikenteen masto, jotta voin viestitellä langattomasti ympäri maailmaa. 

Elämäni on puitteiltaan ja sisällöltään kesä- sekä talvikoteineen hyvin kohdallaan. Sen eteen on varsinkin kaukomailla pitänyt työskennellä korvien välissä. Aiemmin en nimittäin kyennyt löytämään juuri mieleistä mieltä lomakohteesta, jossa ei ollut merivettä tai uima-allasta käytettävissä.

Kaikki tämä on toisin Phatthalungin Morakotin (ja vähän minunkin) kodissa, jonne matkaa yöjunan makuupaikalla on tuhat kilometriä Bangkokin lentokentältä. Sillä matkaamisesta, hitsaamattomien kiskojen ja rautapyörien kolketta yössä kilometri toisensa jälkeen kuunnellen, pidän kovasti.

Perillä mereen ja varsinkin uimakelpoiselle rannalle on kymmeniä kilometrejä. Lähes yhtä harvinaista "herkkua" ovat turistit, joten englannin ja suomen kielillä pärjää melkein yhtä hyvin, usein ei lainkaan. Googlen kääntäjä ja elekieli ovatkin kurssissa. Kissat ja koirat puhuvat samaa kieltä kuin Suomessakin. Pikkuvarpusilla ja ainakin kyyhkysillä on kylläkin eri murre tai ainakin painotukset.

Itselleni ja taatusti Morakotillekin on suuri merkitys, kun hänen kätköissä ollut eläinrakkaus puhkesi kukkaan. Viime talven alussa hän ei eläimiin juuri koskenut, mutta nyt on toisin. Kanaemo perustikin pesänsä ja turvasatamansa pihan basilikapensaan alle. Saaden hautomalla valmiiksi kaksi pikku tipua, ruskean ja valkoisen. Nyt on samalla asialla naapurin kissa, joka pyöräytti avokeittiön nurkkaan 4 pikkumirriä. Syömäpuuhia ei kissaperheen tarvitse kuitenkaan harrastaa laattalattialla, vaan Morakotin toimittamassa pahvilaatikossa, joka näyttää saaneen kangaspehmusteitakin.