Tämä blogi on kuukauden liian aikaisin tehty ja julkaistu

Monesti olen kirjoittanut Jokilaakson juhlapaikasta, jossa liehuu lippu tai pieni viiri yleisinä liputuspäivinä, mutta muulloinkin. Tänään on sellainen, sillä on  kastepäiväni sekä vanhempieni hääpäivä. He avioituivat päivälleen kaksi vuotta aiemmin vuonna 1948. Sitä en tiedä kauanko he seurustelivat, mutta saattaa hyvinkin olla, ettei minua olekaan laitettu alulle entisen ortodoksipappilan yläkerran äitini pienessä kodissa. 

Tänään on myös Taavetin Timolta lahjaksi saamani pelargonin uuteen, mutta käytettyyn, amppeliseen muoviruukkuun muuttamisen päivä. Toivotan kasviasukkaalle pitkää ikää ja hyvää elämää Jokilaaksossa. Tavoiltaan pelargoni saattaa sopeutuakin uniikkiin kotipiiriinsä, sillä voin laittaa sen aina puoleksi vuodeksi talviunille, kun lähden syksyisin Thaikotiin.

Tänään on myös kastepäiväni, joka oli ensi kerran 2 kuukautta syntymäni jälkeen. Vaikken kristillisyydelläni enkä muullakaan hengellisyydellä juurikaan kerskaile, on harmiteltavaa, että ehkä vain vähemmistö suomalaisista tietää kastepäivänsä.

Silloin olen itse (kuten muutkin) saanut kutsumanimen, jolla Luojani minut tuntee ja kutsuu. Vaikka umpiluisine päineni ja korvineni sen harvoin kuulen. Ja vielä harvemmin tiedän tai edes luulen oikein, saati ymmärrän mitä Hän kutsuessaan mahtaa yrittää sanoa.

Sitäkin olen pohtinut mitä vanhempani ovat mahtaneet pohtia, kun sain nimikseni Jorma Veino Juhani. Keskimmäisen oletan käsittäväni, sillä isäni oli ja on Veino Ihanto. Veino on myös yksi poikani etunimistä. Mutta miksi olen Juhani ja kutsumanimeltäni Jorma? Siitä minulla ei ole mitään tietoa eikä ketään elävien kirjoissa, jolta voisin asiaa tiedustella.

Minut on kastettu syntymäkotini peräkamarissa, valkoiseen puettuna, vanhempieni sylissä papin, kummien ja ystävien ympäröimänä. Ne olivat ensimmäiset juhlat, jossa olin juhlinnan syy ja keskipiste. Silloin ei kukaan vielä tiennyt, että olen saava myös sisaren ja veljen.