Oudot ja hallitsemattomat julkisuuden polut ja kirot

Tämä on 4578. Elämän tähden blogi tässä samassa paikassa. Kun otan huomioon alussa muuallekin joka päivä kirjoitetut, on niitä syntynyt 13 vuoden aikana melkoinen määrä. Päiviksen kirjoittamia on ehkä kolmas- tai neljäsosa. Onkin harmitus ja menetys, että hän lopetti vuoropäivin kanssani kirjoittamisen, sillä hän on loistava kirjoittaja ja tarinankertoja. Mielikuvitusmaailmassani Päivis kuitenkin kirjoittaa öisin Jokelan kodissaan, yölampun valossa salaa kirjaa, jonka joskus julkaisee. Huokailenkin silloin tällöin omissa öissäni valvoessani jonnekin sateenkaaren tuolle puolen: "Kuka siellä oletkin, jos olet, tee Päiviksen salakirjasta totta." 

Oikeastaan aika harvoin kirjoitan määrätystä henkilöstä kielteisesti tai edes vastamäen asioita. Ehkä teen sitä eniten itsestäni, sillä ajattelen, että jos avaan muille elämääni, ajatuksiani ja unelmiani, on huijaamista, jos en kykene tai halua kirjoittaa myös ikävistä tapahtumista, ajoista ja pettymyksistä. 

Linkitän myös blogeihin muiden kirjoittamia lehtiartikkeleita ja kirjoituksia muun muassa henkilöistä, jotka tarvitsevat tai ovat tarvinneet julkisuutta saadakseen leipänsä siitä mitä ovat tehneet tai yhä tekevät. Luulen, että artistit, näyttelijät ja ammatikseen urheilevat ovat esimerkkejä sellaisesta. Jos kukaan ei katso heidän elokuvia, kuuntele musiikkia tai katso urheilusuoritusta, on haettava leipä muualta.

Mutta on myös julkisuutta, jota ei ole halunnut millään tavalla, vaan on joutunut sen pyörteisiin niin sanotusti verenperintönä. Kuninkaalliset ja muut siniveriset ovat esimerkkejä tästä. Ehkä jotkut perijätkin tai muuten rahassa kylpevät ovat saaneet ansiotta maistaa julkisuuden monia puolia.

Linkitin aiemmin Seiska-lehden jutun miehestä, joka peri hyvin nuorena hyvin paljon. Ja saatuaan viimein sen kaiken käyttöönsä aikuistuttuaan, hupiloi ison osan taivaan tuuliin. Ehkä osaamattomuuttaan tai ajatellen, että tule raha, mene raha, mutta älä luokseni pesää tee.

Lehden juttu ei ollut edes alamittainen tai -arvoinen, kunhan kertoi yhdestä alamäestä miestä kuulematta. Mainitusta linkityksestä parahti kuitenkin pari, kolme ylläpitämieni Facebook-sivujen seuraajaa. Älämölön kohde ei ollut juurikaan artikkelin julkaisija Seiska-lehti eikä varsinkaan kirjoittaja, vaan minä, joka linkitin jutun. Mainitut länkyttäjät haukkuivat samalla tai oikeastaan etupäässä minut melko henkilökohtaisesti arvellen myös motiivejana.

Kun vastauksena kirjoitin mainitun artikkelin tehneen minut vain varsin surulliseksi, se oli kuin olisin heittänyt polttoainetta pikkusieluisten tuleen. Täysin vaille ymmärrystä jäi sekin, että sellainen virsikirja millainen seurakunta ja sellainen uutinen millainen lukijakunta. Sen jälkeen sain lukea minun aliarvioivan myös lukijoita. 

Suomessa ei ole ollut montaa, joiden lähes kaikki julkisuus on palvellut esimerkiksi musiikin myyntiä. Ehkä Antti alias Irwin oli yksi. Sitä en tiedä miten Jussi Salonoja suhtautuu hänestä kirjoitettuun. Enkä tiedä sitäkään mitä kaikkea elämä voi pitää sisällään, jos suussa on kulta- tai teräslusikka tai vaikka söisi sormin kädestä suuhun. Mutta sen tiedän, että laivanvarustaja Onassiksen tytär sanoi naistenlehtien palstolla, että kukaan ei ole itkenyt Cadillacissa enempää kuin hän.

Kun julkisuus romahdutti Sillanpään korttitalon, tuli hänestä kaikkien yhteistä riistaa eikä loppua näy. Jarista näyttää saavan kirjoittaa melkein mitä tahansa, jos sen odotetaan lisäävän jonkun myyntiä.

Minulle kummankin Pattayan kävijän tarinat ovat varoittavia ja surullisia esimerkkejä siitä mikä laulaen tai ruokaa tehden tulee, voi viheltäen tai viheltämättä viedä kaiken ja vesille, jonne en toivoisi kenenkään joutuvan virran viemäksi.