Jokilaaksossa käy harvoin ihmisvieraita ja ehkä vain kahdesti tai kerran piha on ollut niitä täynnä. Tuusulan Vihreiden pitäessä kodissamme pirskeitä, lieni ainoa kerta, kun pöydän antimiin kuului myös alkoholipitoisia juomia. Oli kyllä mukavaa selvinpäinkin.
Pari, kolme vuotta sitten innostuin ostamaan siivousfirmalta kotini siivouksen. Joten eräänä päivä pihaan tupsahti kaksi syntyjään filippiiniläistä cleaneria, kuten he itseään kutsuivat. Tuli puhdasta joka puolelle, vaikka seinänkorkuisten ikkunoiden pesussa on varjopuolensa. Luulen, että puhtaat ikkunat lisäävät lintujen törmäilyjä niihin.
Kun siistijät lähtivät, kysyi toinen voisiko hän tulla joskus "cousinin", serkkunsa kanssa lapsineen käymään. Tähän minä, että tottakai, tervetuloa. Kului mainittu jokunen vuosi, kun viikko sitten napsahti kännykkääni chatviesti: "Hello, you remember me?" En tietenkään muistanut, joten Lha Dhez kertoi ja kysyi vieläkö he voisivat tulla viettämään kesäpäivän kotiini.
Eilen heitä sitten tupsahti Jokilaaksoon kahdella autolla viisi aikuista ja kolme lasta ruokineen ja tarvikkeineen. Yritin parhaani olla hyvä ja vieraanvarainen isäntä kaikille, mutta varsinkin lapsille. Kaksi vanhinta, kuusivuotiaat otin mönkijän kyytiin ja kiersimme pihani kulmalta lähtevän kahden kilometrin luonto- ja kuntopolun. Sen lapset muistavat kauan, sillä lisämausteena tuli matkalla vastaan naapurikylän rouva lassie- ja noutajakoiriensa kanssa, jotka aikansa ajoneuvoa haukuttuaan ottivat lapset hyvin ystävällisesti uusiksi ihmisystävikseen.
Mato-onkiakin oli matkassa, joten Jokilaakson linjauksen mukaan onkiminen oli mahdollista, kun mukana on lapsia. Mukavaa tietysti kaikille oli, että Pietarin kalansaaliina oli kotipannulle vietäväksi puolentusinaa, pienehköä särkeä tai sen tapaista.
Jännitystä päivään lisäsi, kun kerroin, että pitää katsoa mihin astuu, sillä Jokilaaksossa asuu monien eläinten joukossa myös käärmeitä. Aivan oma tarina tuli useammastakin käestä, jotka innostuivat kukkumaan yhä uudelleen ja uudelleen. Kävimme ensin kaikki sisällä katsomassa ja kuuntelemassa käkikelloni kukuntaa. Sitten siirryimme takaisin ulos ja kerroin käen ennustavan kukunnallaan suomalaisille elinvuosien määrää. Sekin oli jännittävää puuhaa heidän kysyessä ennustaisiko käki heillekin? Sanoin, että kokeillaan ja kuunnellaan. Viimein kaikki olivat saaneet mieleisensä elinvuosien määrän Afrikassa talvet asuvien suomalaisten käkien ennustamana.
Ehkä tenaville ylivertainen oli Merikonttikotini, sen lukuisine huonekaluineen, tavaroineen ja muine pikku esineineen. Yhä uudelleen lapset kysyivät "voidaanko taas mennä sisälle?" Erityisesti he ihmettelivät nukunko tosiaan tuolla ylhäällä parvisängyssä? Viimein sanoin, että ottakaa kengät jaloista ja kiivetkää katsomaan, minä huolehdin täällä alhaalla, että ette putoa. Oikein ikimuistoisen hieno päivä meille kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti