Millä tavalla luodussa yhteiskunnassa haluan elää?

Aikoinaan nuorena, enemmän vastuuttomana elämääni sopivat vain säännöt, jotka istuivat omaan menoon. Olin kaikkea muuta kuin lainkuuliainen, vaikken kunnon konna ollutkaan. Kuitenkin olin siinä määrin kapinallinen, itseään etsivä vastarannan kiiski, ettei minua voinut pitää oikein yhteiskuntakelpoisenakaan. Olin laitapuolen ja varjoisten kujien kulkija. Tosin laidoilla kulkee moni muukin. Kuten presidenttimme, joka ei koskaan voi enää olla ja elää kuten kansa. Vaan hän tallustaa loppuelämänsä laitapuolten aurinkoisemmilla puolilla. Mutta hänkin on itse osansa valinnut, vaikka onkin kansan valitsema päämies. Toisin kuin sukunsa vangit, kuninkaalliset sekä siniveriset ja mitä kaikkia heitä onkaan. 

Tässä valossa ehkä minulla pitäisi olla enemmänkin ymmärrystä Elokapinan väelle. Mutta kun ei ole, ei lainkaan, vaikka heidän ajamansa asiat tärkeitä ovatkin. Minulle he ovat kakun päältä kermankuorijoita, joilla on mielestään kaiken häiriköinnin lisäksi oikeus tukkia yhteiskunnan varoilla jokaisen käyttöön tehty ja tarkoitettu pääkaupunkimme ykköskatu. Mutta poliisilla ei ole vastaavasti oikeutta poistaa heitä toisten tieltä, ei varsinkaan voimaa käyttäen.

Vaan siitä nousee poru ja ekoaktivisti hakee poliisille rangaistusta sen yhteiskunnan toimesta, jota vastaan hän pullikoi ja kapinoi keskellä päivää sekä yötä ja keskellä katua kuin omistaisi maailman. Oletan myös, että moni katuja tukkiva aktivisti saa leipänsä ja katon päänsä päälle veroja maksavilta, enemmän yhteiskuntakelpoisilta jäseniltä. Toki ymmärrän senkin, että vankilaelämä ja moni muu kuuluu yhteiskuntaan. Maailmassa ei lienekään montaa erakkoa ketkä elävät järjestäytyneen ja ylipäätään yhteiskunnan ulkopuolella. 

Yli 40 vuotta sitten muutin omaa kurssiani ja päätin elää lähes mahdollisimman hyvin yhdessä luotujen sääntöjen mukaan, otteen siinä edelleen silloin tällöin lipsuessa 👌. Vaikken aja enää kännissä tai laita taskuuni muiden omaisuutta, on kaasujalka edelleen liian usein liian painava. Kunnes virkavalta ja lainsäädäntö laittavat minut toviksi ruotuun.

Onkin melkoisen mielenkiintoinen ajatusleikki millainen olisi ihmismaailma, jos ei olisi mitään muiden tekemiä sääntöjä eikä sanktioita. Minkälaisella autolla ajelisin, jos jokaisella olisi vain omat sääntönsä tai ei niitäkään? Silloin minuun törmännyt autoilija sanoisi parhaimmilllaankin kai korkeintaan, että sorry ja jatkaisi matkaansa joko autollaan tai muulla tavoin. 

Säännöttämässä yhteiskunnassa kuka tahansa tekisi mitä tahansa tappamisineen ja raiskauksineen. Sekä ottaisi omaisuuttani, kuten minäkin muiden. Entä minkälainen olisi sairauksieni hoitotaso ja -laatu, jos kukin maksaisi veroja, jos haluaisi? Luulen, ettei olisi Meilahden sydänvalvomoakaan missä remontoida pumpuani. 

En kaipaakaan järjestäytynyttä rikollisuutta, en oman käden oikeutta enkä muutakaan konnuutta. Enkä mitään minkä koen olevan väärin sydämessäni. Mutta vaikka kuinka pohdin, en keksi oikeudenmukaisempaa tai muuta parempaa tapaa kuin demokratia. Jossa yhdessä valitsemme muutaman vuoden välein asioidemme hoitajat, jotka tekevät yhteiset, elämän pelisäännöt. Toivon mukaan siihen kuuluu jatkossa paremmat keinot ja käytännöt, joilla yhteiskunta tyhjentää kaikille tarkoitetut kulkuväylät kermankuorijoista.