Kadonneen salametsästäjän metsästys ja pieniä asioita

Eilen kirjoitin, että luen tällä hetkellä Bill Brysonin kirjaa Lyhyt historia lähes kaikesta. Se alkaa jostakin käsittämättömän pienestä: "Vaikka kuinka yrittäisimme, emme ikinä pysty käsittämään miten häviävän pieni kooltaan on protoni. Se on yksinkertaisesti aivan liian pieni. Protoni on pikkuruinen osa atomia, joka on jo sinällään tavattoman pieni. Protonit ovat niin pieniä, että niitä mahtuu pelkästään tähän i:n pisteen kokoiseen painomustetäplään suurin piirtein 500 000 000 000 kappaletta, eli enemmän kuin puolessa miljoonassa vuodessa on sekunteja. Yhtään liioittelematta voidaan siis sanoa, että protonit ovat suorastaan mikroskooppisen pieniä."

Sitten kirjoitin salametsästäjästä: "Toissa yönä luin kirjaa Myllykylän Jokilaakson Merikonttikotini vuoteessa, kun puolenyön aikaan kuulin aivan läheltä laukauksen. Itsekin useita aseita omistavana päättelin kyseessä olleen haulikon. Joten otin aamutakin päälle ja kävelin koivikkoni läpi lammen rantaan. Ketään en pimeässä nähnyt, mutta sen sijaan haistoin selvästi palaneen ruudin. Ajattelin, että kaikki on nykyään mahdollista. Voi tulla vaikka Suomen kesäyössä omalla luonnonsuojelualueella ammutuksi. Vaikka minulla onkin taskulamppuja moneen lähtöön, taidan mennä tänään ostamaan vielä yhden tehokkaamasta päästä kytätäkseni maillamme vaanivaa salametsästäjää."

Päivällä aikomusteni mukaisesti menin ja ostin hyvällä valovoimalla taskulampun. Sitä voin käyttää myös lukuvalona, jos luen sähköttömässä pimeässä jotain paperista enkä selaile nettiä tai lue sähkölehteä tai -kirjaakaan. Asian vuoksi tein parikin Jumbon kauppakeskuksen reissua, sillä kotona luulin ostaneeni Partioaitasta viallisen tuotteen. Mutta olikin niin, etten osannut poistaa virtalähteen ja varsinaisen lampun välistä virran kulun estänyttä paperisuikaletta. Kyllä hävetti, kun nuori myyjä hymynkare suupielessä minua opetti 😅.

Kun alaosastoni herätti minut metsäveeceehen, otin lampun ja lähdin Jokilaakson yöhön. Nyt oli virtaa ja valoa, muttei salametsästäjää missään. Puut valtavine varjoineen ja isojen lintujen siipien kahahdukset loivat aavemaisen tunnelman. Lamppu laiturilla pulahdin myös reippaasti yli 20 asteiseen, pimeään veteen. Aamulla 7 maissa sen sijaan oli ilmassa lämpöä vain kuutisen astetta.

Yön henki oli saperäinen ja jännittävä, sillä monin tavoin aistin ja näin valokeilassa Jokilaakson ilman olevan täynnä pieniä siipiveikkoja ja -veikottaria. Aivan oma lukunsa olivat metsästä ja muun kasviston joukosta kuluvat rasahdukset. Siitäkin kaikesta tiedän harmittavan vähän.