Hiippareita ja muita kulkijoita

Toissa yönä luin kuvan kirjaa Myllykylän Jokilaakson Merikonttikotini vuoteessa, kun puolenyön aikaan kuulin aivan läheltä laukauksen. Itsekin useita aseita omistavana päättelin kyseessä olleen haulikon. Joten otin aamutakin päälle ja kävelin koivikkoni läpi lammen rantaan. Ketään en pimeässä nähnyt, mutta sen sijaan haistoin selvästi palaneen ruudin. Ajattelin, että kaikki on nykyään mahdollista. Voi tulla vaikka Suomen kesäyössä omalla luonnonsuojelualueella ammutuksi. Vaikka minulla onkin taskulamppuja moneen lähtöön, taidan mennä tänään ostamaan vielä yhden tehokkaamasta päästä kytätäkseni maillamme vaanivaa salametsästäjää. 

Mutta muitakin ei toivottuja hiippareita luonnossa liikkuu. Viime syksynä ne veivät kunnollisen, lukitun kumiveneemme/kanootin lammen rannalta pitkin metsiä tiedä minne. Tältäkin osin maailma on muuttunut eikä moiset juuri poliisia kiinnosta. Enkä saanut heitä edes käymään. Kunhan sähköpostilla ilmoittivat tutkinnan lopettamisesta koska syyllisistä ei ole tietoa 🤔😥😅. Just niin, itselleni jäi ainoastaan pohdittavaksi tarvitaanko nettipoliisiakaan muuhun kuin vakuutusyhtiön vahinkoilmoituksen vuoksi. Näyttää ja tuntuu siltä, että ruuhka-Suomen lain ja järjestyksen ylläpito on siirtynyt katujengeille ja liivimiehille.

Tämän vuoden suven alulta ovat maastomoottoripyörät jättäneet rauhaan Jokilaakson läpi kulkevan latupohjan ja hyvä niin. Sen sijaan polkupyöräilijät ovat reitillä lisääntyneet, ehkä jalkahenkilötkin. Sellainen loikki eilen illalla jonnekin pihani poikki aivan kotini kulmalta. Jos olisi ollut ulko-ovi auki, niin hyvä, ettei olisi juossut sisään.

Yritän kuitenkin opetella hyväksymään Jokilaaksoa hillitysti käyttävät, sillä muuten luonnon keskellä ei juuri ihmisiä näy. Ehkä on hyväksi, jos luonnonsuojelualueella on joku muukin näkyvä merkitys kuin katsella sieltä ottamiani valokuvia.

Soiniityntie sillanpielen uimapaikalla on tänä vuonna ollut vähemmän kalahenkilöitä sekä ihmis- ja koirauimareita. Syytä en tiedä. Ehkä tässäkin asiassa on niin, että aikansa kutakin. 

Jokilaaksoon olen vuosikymmenen kaivannut luonnontutkijoita, jotka kertoisivat minulle ja muille minkälaisten eri eläjien koti rehevässä luonnossa on. Pari "tutkijaa" menneiden vuosien aikana on käynyt lupaakin kysymässä luvaten tekemänsä tuotoksen postilaatikkoon. Vaan eipä ole näkynyt.

Kun vuosien väännön jälkeen saimme vimein Googlen uskomaan, että pihan läpi ei ole tietä eikä muutakaan pääsyä Myllykylään, on se rauhoittanut elämää ihmisten osalta kummasti. Sitkeimmät umpiluiset ajoivat ennen pihaan puomin avaten ja kielto- sekä info-opasteita uhmaten. Silloin välillä ajattelin, että jos rautaveräjä olisi lukossa, olisi heillä kai matkassa rautasaha tai akkukäyttöinen katkaisulaikka.