Elän ja usein vain olen

Elämäni on täyttynyt pienistä, isoista ja siltä väliltä asioista. Isoin on ollut syntymäni, joka mahdollisti ja oli startti kaikelle muulle. Osaltani itse päättämiä asioita ovat ainakin kaksi avioliittoani ja kaikki muutkin parisuhteeni. Kerran luin jostakin ehkä minua viisaammalta mielipiteen, että jos kaksi avioliittoa on päättynyt avioeroon, on syytä katsoa peiliin. Joku on sanonut niinkin, että lisäongelmia aiheuttaa, jos puoliso on lukenut ja toinen ei. Molemmat vaimoni olivat maistereita ja itselläni ei ole edes peruskoulun oppimäärää. Yhteistä parisuhteilleni on ollut, että naiset olisivat kestäneet eloa kanssani kauemminkin, mutta minä en. Silti erot eivät katkaisseet rakkauksiani, vaan päinvastoinkin, sillä aika on kullannut yhteiset ajat, joita kaikkia kannan mukanani.

Joku, ehkä hyvääkin tarkoittaen, on osin innokas elämään elämääni tai antamaan neuvoja: "Mikset päästä irti tai luovu rakkauksistasi?" Yritän vastata, että koska minulla on vain yksi elämä, haluan muistaa mahdollisimman paljon. Rakkauksistani, ikävistäkin muistoista ja ylipäätään kertakäyttöisen nahkapukuni sisään keräämästäni yritän kuljettaa matkassa ja viedä mukanani sinne jonnekin kaiken mitä voin ja mielenterveys antaa myöten.

Morakotin kanssa olen kulkenut nyt yhteistä taivalta ainakin parisen vuotta etänä ja lähekkäin Suomessa sekä Thaimaassa. Oudointa on edelleen kokea, ettei hän pyri muuttamaan minua, vaikka joskus kyselee sellaistakin, jota en kerro muille.

Ehkä syntymäni jälkeen suurin tapahtunut läheltä piti oli onnistunut viikatemiehen väistäminen monia vuosia sitten. Asia, jossa ei mielipidettäni kyselty, oli sydäninfarktini ja hetket sen jälkeen Meilahden sydänvalvossa ja teho-osastolla. Minusta piti kiinni ja veti takaisin elämään vaimoni Päivis, joka oli koko ajan pohjimmaisena sydämessäni estämässä pientä elämänliekkiäni sammumasta. Valtavan suuri asia ja päätös oli myös adoptointi, joka on tehnyt minusta juridisesti isän ja isoisän.

Nykyään asiat ovat pääosin pieniä, vaikka sosiaalinen media on pursuttanut maailmaani välillä yli äyräiden kokoiseksi. Joku vuosi aiemmin en edes kuvitellut, että jonain päivänä realistisesti pohtisin lähdenkö syksyllä Thaimaahan, kielitaidottomana Argentiinaan, Brasiliaan, Afrikkaan vai kaikkiin, sillä jokaiseen olen saanut henkilökohtaisen kutsun. Jos Luoja antaa eloni jatkua kelvollisesti ajattelevana ja liikkuvana, varmaa on tänään silti vain Morakotin luokse meno.

Toistakymmentä vuotta pääasiallinen päivieni ja usein öidenkin sisältö on ollut ajatteleminen. Se on muuttanut minua melkoisesti, sillä tähän kaikkeen on ollut ja on yhä aikaa, sillä en ole myynyt itseäni rahan vuoksi kenellekään minuutiksikaan enää vuosiin. On siis aikaa elää mielikuvitutuselämääkin. Vaikka luen usein, en lue paljoa, en pinnallista enkä syvällistä. Minulle on tärkeää muilta oppimisen sijaan itse oivaltaminen.