Tambon Payakhan Ampure Mueang - Myllykylä

Kuukausi sitten heräilin Etelä-Thaimaan aamuihin lämpötilojen ollessa 25 asteen paikkeilla, päivisin helposti 10 celsiusta enemmän. Iloa toi moni asia. Geenivikainen, hännätön Black & White, joka nukkui PeeCeeX:n satulalla ja kehräsi aamuisin sylissäni sekä naapuritemppelin Mama Dog ja sen ainut koiralapsi Only One. 

Kun olin yöjunassa 1000 kilometrin matkan kohti Bangkokia ja vietin yön lentokentän kapselissa, tuli Tatalta viesti, että mustavalkoinen kissa ei tullut hänen ja vähän minunkin kotiini aamulla. Eikä sitä ole enää näkynyt myöhemminkään. Black & White lienee kuollut tai muuten kadonnut jonnekin. Pari viikkoa myöhemmin tuli toinen viesti. Only One, meiltä joka aamu ruuan saanut, elämänsä alussa ollut temppelin pieni pentu oli muuttanut koirien taivaaseen😭.

Mutta nyt olen Suomessa. 350 metrin mittaisella kotitielläni oli niin paljon lunta, että ilman naapurikartanon Andersin aurausta en olisi päässyt ehkä kuin lumikengillä tai suksilla Merikonttikotiini. Enkä myöskään hopeanharmaalla, vanha rouva Avensiksella kesärenkaineni kylän ruokakaupoille. Eikä se ole ollut mahdollista joka päivä aurauksen jälkeenkään, sillä lunta on kuukauden aikana tullut pari 10-15 sentin uutta annosta. Tänäänkin on jotain luvassa. Päivä näyttää onko se vettä, lunta tai muuta siltä väliltä.

Eilen haukkailin outoja jalanjälkiä seuraten luonnonsuojelualueen suht puhdasta ja raikasta ilmaa sekä talsin tällä kaudella jo aikansa elänyttä latupohjaa puolen kilometrin matkan ees taas. Noin 8 hehtaarin alueesta reipas osa on tulva- sekä jokivesien vallassa, jotka tuovat kesäksi rannoille sekä lampiin paljon uutta elämää ja ruokaa muun muassa siellä asuville vesilinnuille joutsenperheineen. 

Kun joku vuosi sitten ostin Harrikan, toivoin elämäni jatkuvan ainakin sen aikaa, että ehtisin ajaa Yhdysvalloista puolen vuoden kuluttua saapuvalla Black Tempest värisellä pyörällä. Kiitollisuutta täynnä olevia päiviä on riittänyt myös sen myymiseen Arkista elämää Thaimaassa Rofalle.

Viime talvenakin ajattelin milloin ihminen on liian vanha aloittamaan jotain alusta, kun hankin netin kautta Bison-intiaanikanootin. Nyt minulle, 74-vuotiaalle kyseinen vesikulkuneuvo tulee Hämeenlinnasta Jokilaaksoon viikon kuluttua. Joten jonain päivänä melon ensi kerran. Jos katoan Thaimaan rakkaiden eläinten lailla, tiedätte mistä naarata, sillä melontakokemusta ei eletyistä vuosista huolimatta ole kumivenettä enempää.