On aika kääntää kurssi Suomeen

Puoli vuotta Thaimaata on pian takana ja edessä on puolen vuorokauden junamatka dieselveturin vetämänä makuupaikalla Phatthalungista Bangkokiin. Siellä hiippailen päivän mennäkseni illalla jollakin kulkuneuvolla Suwarnabhumin kansainvälisen lentokentän capseliin yöksi. Se on oikein minulle mieluinen paikka nukkua viimeinen yö maassa lähtöselvitystä vaille valmiina lentokentällä. Aamulla vain kävelen muodollisuuksien jälkeen koneeseen ja edessä on vielä toinen puoli vuorokautta. Tällä kertaa Finnairin puhalluslampussa suuntana Helsinki-Vantaan lentoasema ja Suomen kesä seikkailuineen uudella Bison-intiaanikanootilla. Tähän pitää sanoa pontevasti EHKÄ, sillä vielä en tiedä pääsenkö uuteen vesikulkuneuvoon takaisin näine vuosi- ja vähän muinekin renkaineni, jos se kaatuu tai tahdon muuten pulahtaa veteen jonkun järven selällä. 

Reippaan vuoden takaisella, yhtä pitkällä Thaijaksolla en jostain syystä ajanut uudella PeeCeeX moottoripyöräskootterilla Siaminlahden rannalle kertaakaan, vaan kävin parissa turistikohteessa maan toisen laidan Bengalinlahdella. Oikein mukavat reissut Koh Lantan saarelle ja Krabille.

Nyt kävimme meren rannalla Songkhlassa, joka on yksi neljästä eteläisen Thaimaan maakunnasta, joista Ulkoministeriömme sanoo näin:

Poikkeava turvallisuustaso

"Narathiwat: Vältä tarpeetonta matkustamista

Pattani: Vältä tarpeetonta matkustamista

Songkhla: Vältä tarpeetonta matkustamista

Yala: Vältä tarpeetonta matkustamista.

Yleisesti turvallista, lukuun ottamatta eteläisimpiä maakuntia. Poliittiset levottomuudet mahdollisia ja pommi-iskujen uhka olemassa. Noudata viranomaisohjeita."

Matkaa tehtiin kahdella skootterilla, sillä lainasin omani Geetille ja Timolle Taavetista. Me matkasimme Morakotin alias Tatan kanssa hänen uudella, haalistuneen mustikanlehden värisellä Honda Giornolla. Ylitimme useita kilometrejä pitkän ja leveän "suoalueen" ennen merta enkä ole koskaan nähnyt vastaavaa, en edes Floridan rämeillä. Jenkkilässä alueella ui sekä köllötteli ranskanleipiäkin syöviä krokotiilejä ja täällä vastaavasti laidunsi karjaa siellä täällä.

Toisin kuin aiemmin tehdyllä 3 viikon Malesian ja Indonesian matkalla, nyt oli vauhti minulle passeli eikä ajaminen tuntunut pääasialta. Vaikka sitäkin oli tehtävä 150 kilometrin verran. Pysähtyilimme siellä täällä ihmettelemään milloin mitäkin ja tarinoimme paikallisten kanssa, sillä Geetin ja Tatan ansiosta matkassa oli riittävä annos kielitaitoa.

Ystäväpariskunnan parin vuorokauden tapaamisesta ja ystävistä pidän paljon. Varmasti itselleni eniten muistiin jäi yksityiskohta, kun jo aimmmin olin kiinnittänyt huomiota Geetin hengelliseen elämään tutustuessamme Phattalungin merkittävimpään nähtävyyteen. Kulkiessamme vuoren alla luolastossa, hän hiljeni ja mumisi useammankin kerran siellä omia asioitaan Buddhalle.

Nyt suhteellisen uudet ystävämme olivat jo matkalla junassa kohti Kuala Lumpuria Malesiassa, kun chattasin, että onko kaikki hyvin. Timon vastaus oli, että EI! Geet oli unohtanut hotellihuoneen tyynyn alle "pikku Buddhansa" ja henkisesti menetys oli iso ellei valtava. Mutta sieltähän tärkeät esineet tai amuletit löytyivät, jotka aloittavat kanssani tänään matkan kohti Suomen Jokilaaksoa. Sieltä ne päätyvät ensi kesänä takaisin sinne minne kuuluvatkin.