Jatkoin melkoisessa lämmössä ja auringonpaisteessa suurkaupungin katuja kävellen, sillä olin päättänyt mennä lentokentälle skytrain-junalla. Oli siis löydettävä asema. Löytyihän se, yhdellä vaihdolla sekä 70 bahtilla olin kentällä.
Capseli yöpymiseen oli varattu kello kuuden alkuillasta, mutta firma ilmoitti sähköpostilla, että avaavat luukun vuoteeseeni kello 2 iltapäivällä. Olin silloin kentällä, mutta luukku pysyi kiinni, kuten papukaija G. Pula-ahon tyttöystävän käkikellon luukkukin. Tietysti luvattujen aikojen kanssa voi olla niinkin, että kääntäjä käänteli omiaan tai ymmärsin väärin. Kentällä on muuten toinenkin pieni yöpymismahdollisuus ja petipaikan tarjoaja tuntihinnalla.Tätä kirjoittaessani istun intialaisen miehen vieressä, joka oikeasti asuu kentällä odotustuoleissa punaisessa kaavussaan. Sanoin hänelle, että näytät harmaan partasi kanssa aivan suomalaiselta joulupukilta. Sain takaisin tuiman katseen ja yhtä tuiman viestin: MINÄ OLEN GURU! Mutta juttuun tultiin, kun pari kiinalasta tyttöä tai nuorta naista osti miehelle ruokaa. Minä en ostanut, kun hän ei antanut valokuvata.
Osan luppoajasta käytin kerroksissa ja kävin neljä kerrosta ylempänä tekemässä automaatilla sisäänkirjauksen sekä lähtöselvityksen lennolle. Nyt en edes puhelimella kokeillut, koska se ei ole täällä päässä aiemmin onnistunut. Joka reissulla on myös jotain kadonnut. Tämän hetkinen saldo on Phatthalungin jääkaappiin jäänyt pizza sekä junaan unohtunut lauturinpistoke johtoineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti