"Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää."

Näin kirjoitti Minna Canth elokuussa 1884 Kaarlo Brofeldtille kirjeessään. Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä on vakiintunut liputuspäivä Suomessa joka vuosi 19. maaliskuuta, kun sisäministeriö määräsi valtion virastot ja laitokset liputtamaan vuonna 2003 Minna Canthin syntymäpäivän ja tasa-arvon puolesta.  

Vuonna 2004 Minna Canthin syntymäpäivänä oli suruliputus Konginkankaan linja-autoturman vuoksi. Sisäasiainministeriö jatkoi kuitenkin liputussuositusta vuonna 2005 ja pyrki seuraamaan suosituksen toteutumista. Liputuksesta tuli myönteistä palautetta, minkä ansiosta ministeriö teki Helsingin yliopiston almanakkatoimistolle ehdotuksen päivän merkitsemiseksi kalenteriin vakiintuneeksi liputuspäiväksi. Minna Canth on kahdeksas suomalainen merkkihenkilö ja ensimmäinen suomalainen nainen, joka on saanut oman liputuspäivän.

19.3. avasi tänä vuonna myös Jokilaakson juhlapaikan liputuskauden. Kello 8 aamu oli harmaa, aurinko tiukasti paksun pilviverhon takana ja lämpömittari pari pykälää nollan alapuolella. Joutsenpariskunta piti jokavuotiseen tapaansa kovaäänistä aamupalaveriaan. Luulen niillä(kin) olevan riitoja, sillä ilmiselvästi joskus puoliso saa kuulla kunniansa. Johtuneeko elinikäisen aviosiipan yölennoista, ruokapöydän puutteista, sänkykamarihommista tai jostakin aivan muusta.

Vielä kovastikin talvisen juhlapaikan kuvan oikeaan reunaan on mahtunut serkkuni Markun minulle neljännesvuosisata sitten syntymäpäivälahjaksi antaman Suomen lipun lisäksi muutakin. Kuvaa hallitsee kahdesta merikontista tehty Merikonttikoti, jonka piti olla Päiviksen, minun sekä osin osaomistuskoira Niilon yhteinen koti ja vanhuuden turvasatama.

Vaan toisin on käynyt. Asun yksin ja ympärillä on rikas luonto ei toivottuine kasveineen ja eläimineen. Aamun kuvaan on mahtunut myös hopeanharmaa, vanha rouva Avensis, jonka makuuhuoneessa vietin viime vuonna muutamia öitä muun muassa Oulun Nallikarissa, Salon Meri-Teijossa ja Jokilaakson pihapiirissä.

Vasemmassa reunassa näkyy vaalensininen Merikonttisaunakin, johon liittyy monta mukavaa ja mehukasta tarinaa. Tässä viime kesältä yksi. Morakot oli ensi kertaa Suomessa ja houkuttelin häntä kovasti saunaan kanssamme, sillä oli Sjöblomin vanhimman veljeksen, Chiang Raissa asuvan Kaarlon ja minun jo perinteeksi muodostunut sauna- ja grillauspäivä alkoholittomine oluineen. Ja tups, yhtäkkiä Morakot ilmestyi lauteille viereemme kylpypyyhe ympärillään. Hetken ihmettelin silmät pyöreinä moista, kunnes hänen silmänsä osuivat Kaarlon ja minut alastomiin jalkojenväleihin. Kelju K. Kojoottikin olisi ollut kateellinen Tatan vauhdista pihan puutarhatuoliin. Jälkeenpäin naurettiin 😅😅😅 makeasti yhdessä makkaranpaiston lomassa thaimaalaisen naisen estottomuutta. 

Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää, kirjoitti Minna pitkälti yli 100 vuotta sitten. Se sopii minullekin hyvin, vaikka joskus päiväni kohokohta on laskea tulevan leposijani kiveä vartioivien seitsenpistepirkojen, leppäkertujen mustien pisteiden määrää. Vaikka arjen elo on välillä ei mitään, on se myös kaikki eikä vain vähän. Keskivertoihmisen koko elämän viinat oli juotava ja tupakat poltettava yhtä soittoa reippaan kymmenen vuoden aikana. Ilman kaikki tai ei mitään päätöksiä olisin jo ajat sitten ollut tällä luonteella taivaanrannan ylisillä, sateenkaaren tuolla puolen.