Aika entinen ei koskaan enää palaa

Ajan sanotaan pysähtyvän valonnopeudessa, mutta kai vain sillä nopeudella kulkeville eikä ympäröivälle maailmankaikkeudelle. Jos voisin matkustaa valonnopeudella tuhat vuotta, ei sen mukaan aikaa olisi kulunut lainkaan. Jos taas voisin liikkua peräti valoa nopeammin, olisin matkannut ajassa taaksepäin, niinkö? Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaisi, sitä en tiedä, enkä osaa kuvitella. Luulen kyllä, etten silti pääsisi aikaan jolloin en ole syntynytkään.

Kun en aiheesta mitään tiedä, voin vain mielikuvitella. Menneisyyteen matkustamista helpompi on ehkä käsittää aikaa jossa aikaa ei ole, vaikka sitäkään en ymmärrä. Mutta sisäistän jollain lailla, että aika on ihmisen keksintö sellaisena kuin sen ymmärrämme. Siinä eläminen onkin tarkkaa puuhaa kuin muurahaisten sanonko mikä? Jäin nimittäin pohtimaan sitä, kun tänä vuonna helmikuu ei päättynytkään 28. päivään, vaan jatkui vielä vuorokauden. Sillä on karkausvuosi, joten päiviä oli 29.

Kalenterimme normaalivuodessa on 365 päivää, mutta todellinen vuoden pituus on 365,2425 vuorokautta. Karkausvuoden lisäpäivä käytetään neljän vuoden välein poistamaan kolmen liian lyhyen vuoden aiheuttamaa virhettä. 

Mutta yhdellä lisäpäivällä emme saa säädettyä aivan kohdalleen kellojen aikaa, vaan joka kymmenes vuosi lisätään vielä yksi sekunti. Siitä saankin oivan kysymyksen, jossa ei ole päätä eikä häntää. Kerran nimittäin kirjoitin seisovan kellonkin 12 tunnin näytöllä olevan kaksi kertaa vuorokaudessa oikeassa. Mutta milloin on pilkulleen oikeassa vain eteenpäin kävelevä rannekelloni, sillä en lisää siihen edes mainittua sekuntia? Sen uskon tietäväni, että nykyopin mukaan aurinko on aina oikeassa, vaikka ihminen säätää senkin näyttämää aikaa auringonvarjoviisareineen ja -kellotauluineen. 

Ehkä isäni opit ja nykyaikani ilman erityistä sisältöä antavat aikaa pohtia silloin tällöin järjettömiä tai ihmisjärjellä käsittämättömiä. Faija nimittäin kyseli joskus, kun luulimme puhuvamme viisaita, että sanokaapa onko tyhjyydessä sattumaa? Tätä olen muistanut kysyä monesti vanhempieni ja siskoni haudoilla: "Oletteko sattumia ajattomassa tyhjyydessä vai jotain enemmän tai ettekö mitään?"

The Population Reference Bureau käyttää vuoden 2020 tietoa maailman väestön lukumäärästä. Kaikkiaan laskelman mukaan silloin maailmassa oli elänyt 116 761 402 413 ihmistä. Mutta syntyykö ajan kanssa tai onko kaikilla mittarella mitattuna jo ollut aivan identtinen isäni tai minä, vai olemmeko jokainen ikuisesti täydellisen uniikkeja sattumia? Se jäänee mysteeriksi, kunnes kuolemme sukupuuttoon maapallon muuttuessa ajan kanssa ihmiselle elinkelvottomaksi. Ellemme sitä ennen nitistä toisiamme.