Wikipedia kertoo historiastamme muun muassa näin: "Suomen kuningaskuntahanke oli hattujen sodan aikana vuonna 1742 esitetty ajatus muodostaa Ruotsille kuuluneesta Suomesta itsenäinen kuningaskunta Venäjän suojeluksessa. Venäjän keisarinna Elisabet antoi maaliskuussa 1742 niin sanotun Elisabetin manifestin, jossa luvattiin Venäjän tuki Suomen itsenäisyydelle. Venäjän miehittäessä Suomea pikkuvihan aikana Suomen säädyt kokoontuivat maapäiville ja keskustelivat itsenäisyysajatuksesta. Suomen kuninkaaksi ehdotettiin saksalaista Holstein-Gottorpin herttuaa Karl Peter Ulrichia, josta myöhemmin tuli Venäjän keisari Pietari III.
Suomen itsenäisyyshanke hautautui, koska keisarinna Elisabet ei enää tukenut sitä. On epäselvää, oliko hänellä alun perinkään aikomusta toteuttaa lupaustaan. Suomen kuningaskuntahanke eli hallitusmuotokiista oli Suomen itsenäistymisen ja keväällä 1918 käydyn sisällissodan jälkeen käyty poliittinen kamppailu maan tulevasta valtiomuodosta. Kuningaskuntaa kannattivat monarkistit, jotka pyrkivät saamaan Suomeen saksalaisen kuninkaan, Hessenin prinssi Friedrich Karlin.
Monarkiahanke sidottiin poliittisesti Suomen ja keisarillisen Saksan väliseen yhteistyöhön, joten se kariutui Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Friedrich Karl ehdittiin valita eduskunnassa Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, mutta hän ei koskaan ottanut asemaa vastaan ja ilmoitti joulukuussa 1918 kieltäytyvänsä siitä."
Vastaavasti Kansallisbiografia kertoo ensimmäisen presidentin valinnasta näin: "Ensimmäinen Suomen tasavallan presidentin vaali suoritettiin eduskunnassa 25.7.1919. K. J. Ståhlberg oli jo varhain mainittu ehdokkaana, mutta itse hän oli haluton vaihtamaan hallinto-oikeuden presidentin virkaa valtionpäämiehen tehtävään. Ståhlberg itse uskoi Mannerheimin valintaan, mutta hänenkin luonaan kävi lähetystöjä sekä pyytämässä häntä ehdokkaaksi että vaatimassa häntä kieltäytymään Mannerheimin hyväksi. Itse hän oli aluksi vilpittömästi ehdokkuutta vastaan, mutta kesäkuun lopulla hän näyttää päätyneen kantaan, jonka mukaan hän ei sinänsä suostunut ehdokkuuteen mutta ei myöskään katsonut olevansa oikeutettu kieltäytymään siitä, varsinkin kun huhujen mukaan aktivistien piirissä suunniteltiin sotaprovokaatiota tai kaappausta."
En ole tietoa tarkistanut, mutta oletan, että Mannerheim valittiin myöhemmin sodan vuoksi poikkeuslailla presidentiksi. Kuten tehtiin viimeisellä kerralla Kekkosenkin kohdalla. Kuninkaan ja heidän lisäksi on valtiomme päämies ja kerran -nainen valittu ainakin kolmella eri tavalla. Sen on tehnyt eduskunta, sitten kansan valitsemat valitsijamiehet ja nykyään suoraan kansa äänestämällä presidentinvaaleissa.
Mutta taakkansa oli ja on Stubbillakin: "Avoin vastakkainasettelu Niinistön kanssa johti siihen, että monet halusivat Stubbin pois suomalaisen politiikan huipulta. Siksi Stubbin voitto on yksi poliittisen historian kiehtovimmista tarinoista, Iltalehden Lauri Nurmi kirjoittaa."
Kun Suomi on eräänlainen tasa-arvon edelläkävijä, sai se kuoreensa klommon, sillä vailla perusteita ei ole väittämä, että Haaviston presidenttitaival päättyi puolison vuoksi kolmannen kerran hopeasijaan. Mutta erojakin on. Haavisto hävisi kaksi kertaa Niinistölle, koska hän oli myös hyvä ehdokas ja myöhemmin presidentti lähes koko kansan mielestä.
Nyt Haavisto ei hävinnyt siksi, että Stubb olisi ollut Pekkaa parempi, vaan siksi, että puoliso on Antonio Fores. Joka sai kyllä asiaankuulumatonta sontaa tupaansa enemmän kuin kaikki aiemmat presidenttiehdokkaiden puolisot yhteensä. Mutta "vakka on kantensa valinnut" ja jokaisella valinnalla on hintansa. Siitä osa erääntyi viime yönä Haaviston ja Foresin maksettavaksi.
Joten "ugh", nyt on kansa puhunut, sanansa sanonut ja äänensä antanut sekä saanut enemmistön tahdon mukaisen big bossin. Hän näyttäköön kykynsä ja kyntensä enkä lähde miestä polttamaan roviolla siksi, ettei hän tiennyt koivumotin hintaa. Alexilla on pitkä matka muutenkin edeltäjänsä kansansuosioon, josta iso osa tarvitaan viimeistään kuuden vuoden kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti