Sananlaskuja, aforismeja, mietelauseita ja muita rouheita

"Älä unta rakasta, ettet köyhtyisi."

"Pidä silmäsi auki, niin saat leipää kyllin."

"Kuinka kauan sinä laiska makaat, milloinka nouset unestasi?"

"Laiskuus vaivuttaa sikeään uneen, ja veltto joutuu näkemään nälkää."

"Minä kuljin laiskurin pellon ohitse, mielettömän miehen viinitarhan vieritse."

"Älkää antako auringon laskea vihanne ylle."

Raamatun Sananlaskuista kaikki.

************

Monta vuosikymmentä sitten poikani Marko alle kouluikäisenä oli tehnyt jonkun kolttosen, josta Liisa puhelimessa kertoi. Kun ajoin kotipihaan Letukallani, jonka kyljissä oli isot englanninkieliset tekstit "Likaiset vanhat miehet tarvitsevat myös rakkautta",  oviaukossa seisoi syyllisen ja katuvaisen näköinen poika itkua tuhertaen. Koppasin hänet syliini halaten karun miehen rakkaudella ja kuiskasin korvaan "annettu jo, annettu jo". En hevin anna auringon laskea edes kiukkuni ylle. Tätä kaikkea silloin tällöin muistellessani tunnen, kuinka paljon Markoa rakastankaan. 

Eilisessä Mietemaailmani päivityksessä onkin paljon sellaista, joka on minulle enemmän kuin sanoja. Joukossa on maininta "Kadonneiden askelten salista". Sitä olen monesti miettinyt, kun mieleen on tullut ensimmäinen vaimoni Liisa, joka käytti melkein aina pyörätuolia liikkuessaan. Joskus hänen kelatessa äänettömästi kokouksessa valtuustosalin eteen puhumaan, ajattelin rakastaen "salin hiljaisten askelten Liisaa". Kun olin hänen hautajaisissaan kuokkavieraana Haapamäen kirkkosalissa, itkin ja koin jotain jääneen kesken. Jäljellä oli vain tyhjä, Kadonneiden askelten sali.

Eilinen päivitykseni toi mukanaan kuvan toteamuksen ja kysymyksen Liisan hyvältä ystävältä, jota hän on nykyisin myös minulle. Ehkä jossain vaiheessa avioeroni jälkeen ja vieläkin saatan olla joidenkin inhokkilistoilla vaimonsa hylänneenä kylmänä kummajaisena tai peräti paskiaisena.

Ehkä sitä olenkin, vaikken niin koekaan, sillä jokainen, rakkaudella sydämestäni paikan lunastanut asuu siellä omassa huoneessaan ikuisesti. Siellä on siskoni, äitini, isäni ja monet muut taivaanrannan takaa. Jossakin on myös ensisuudelman poliisin tytär, Rita Rosimo alias Pia Simonkylästä ja luokkaretkibussin takapenkiltä. Vaikka ukkostrubaduuri on silloin tällöin kerännyt harmaita ja synkkiäkin pilviä välittämisen taivaalleni, kaikki rakkauteni säilyvät sydämeni saleissa. 

En tiedä mitkä ovat kuvakaappauksen Tiinan ajatukset vai eivätkö mitkään tai kadottaako tämä kirjoitus peräti jotain. Mukavan tuulahduksen hän joka tapauksessa toi Liisan ja minun yhteiseen, Kadonneiden askelten saliin. Sekin on mukavaa, jos myös Tiina kokee salin omakseen.