Tervetuloako edelleen kaikki?

Jatkan vielä eilistä blogiani sivuten, sillä näin kirjoittaa aamuisin ilmestyvä Ilta-Sanomat: "RUOTSIN rikollinen alamaailma on viime viikkoina kiehunut yli äyräidensä ja kuplinut pinnalle poikkeuksellisina väkivallantekoina, jotka ovat järkyttäneet tavallisten ruotsalaisten elämää. Kulunut syyskuu on ollut maan lähihistorian väkivaltaisimpia.

Torstaihin mennessä syyskuussa kaikkiaan 12 ihmistä oli kuollut iskuissa, joiden epäillään linkittyvän rikollisjengien keskinäisiin ja sisäisiin välienselvittelyihin. Torstain vastainen ilta ja yö olivat kaikkein verisimpiä, sillä räjähdyksessä kuoli yksi ihminen ja ampumisissa kaksi. Myös kuun aiemmat kuolonuhrit ammuttiin.

Aftonbladetin omista lähteistään hankkimien tietojen mukaan räjähdyksessä kuolleella naisella ei ollut mitään tekemistä Ruotsissa roihahtaneen jengiväkivallan kanssa, johon räjähdys saattaa liittyä. Mahdollisesti uhriksi aiottu ihminen asuu sen sijaan toisessa vaurioituneista taloista.

– Tilanne on epäinhimillinen, käsittämätön ja äärimmäinen. Rikollisuus on saavuttanut mittakaavan, jollaista emme aiemmin ole nähneet, sanoi tiedotustilaisuudessa Uppsalassa poliisin edustaja Catarina Bowall."

Mutta on sitä osattu myös Suomessa ominkin voimin ilman maahanmuuttajia. Puukkojunkkarit eli häjyt olivat Etelä-Pohjanmaalla lähinnä 1800-luvulla esiintyneitä rettelöitsijöitä ja rauhanhäiritsijöitä, joiden keskuudessa tappelut olivat yleisiä. Puukkojunkkarit rellestivät kutsumattomina vieraina häissä, ajelivat toisten hevosilla, kiertelivät humalapäissään ympäri pitäjiä, harrastivat uhkapelejä, yöjuoksua tai varastelua. Osa heistä syyllistyi tappoihin, murhiin tai väkivaltaisiin kuolemantuottamuksiin.

Ruotsi veti aikoinaan suomalaisia puoleensa samasta syystä kuin Ruotsi ja Suomi nyt etupäässä afrikkalaisia. Se on parempi ja helpompi elämä. Iso osa haluaa vaurautta tekemällä työtä, mutta eivät kaikki. Suomalaiset olivatkin aikoinaan Ruotsin vankiloissa suurin ulkomaalaisryhmä, joten niillä pohjilla on syytä myös itsetutkiskeluun sormella osoittelun sijaan.

Tänä päivänäkin tunnen nimenomaan työtä vieroksuvia, jotka reissaavat Suomen ja Ruotsin väliä molempien maiden sosiaalivirastojen asiakkaina. Tai mitkä luukut nykyään jakavatkaan vastikkeetonta rahaa. 

Thaimaalainen Morakot yli 60-vuotiaana teki viime kesänä metsässä ja marjojen siivoamisessa matkoineen 15 tunnin työpäiviä. Saaden 50 euroa per päivä, kun sponsoroin kuljetusta ja välineitä. Kun peilaan sitä Itäkeskuksen käytävien nuorten miesten vetelehtivään, tummaan joukkoon, on eroa tosiaan kuin yöllä ja päivällä. Vihreän liikkeen seniorina on karvas pala ajatella, saati niellä, että turvallisen arjen ainut poliitinen vaihtoehto on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla Persut. 

Liian iso osa suomalaisista ei välitä tarpeeksi niin kauan kun silavaa on pöydässä ja rahapussissa riittää ostovoimaa. Luulemme olevamme maailmoja syleileviä maailmankansalaisia, vaikka itse asiassa olemme vain pieni hyvinvoinnin takapajula, joka kuvittelee pärjäävänsä satojen miljoonien afrikkalaisten kanssa avaamalla rajat sekä ovet.

Vaikka tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, jotain oppia voisi ottaa läntisen naapurimaamme vaikeuksista ja uskoa, että Musta Pekka tai Musta Maija jää ennemmin tai myöhemmin kouraan. Tummaihoinen Pekka liian rasistisena taitaa tosin olla lasten pelikortteinakin nykyisin menneen talven valkoisia lumia.

Suomi kai oikeasti uskoo pärjäävänsä, kun annetaan valtion velkaisesta kassasta lisää rahaa poliisille samaan aikaan, kun Ruotsi huutaa muita maita ja armeijaa kaduilleen avuksi. Silti emme parahda päättäjille riittävästi, vaikka valtio syytää työtä tekevien ja eläkeläisten verorahoja myös niille, joille ei työ maistu, vaikka sitä olisi kuinka tarjolla.

Kun tavalliset ihmiset alkavat palkata aseellisia vartijoita arjen turvaksi, koulut koulumatkoille ja kouluun sekä vanhemmat leikkipuistojen reunamille, jää köyden pää, Pekka tai Musta Maijan pata akka vetäjän käteen.