Tehdäkö jotain vai eikö mitään?

Aikoinaan Pertti alias Spede Pasanen loi monen rakastaman Uuno Turhapuron. Minuakin on joskus siksi "haukuttu" tai verrattu Vesa-Matti Loiriin. Minkä minä sille voin? Joskaan ei ole ollut tarvettakaan. Uunon yksi ominaisuus on laiskuus, jonka hän kiisti jyrkästi. Selittipä kerran vaimolleenkin kuinka paljon hänen sydämensä päivittäin pumppaa verta, tukka ja kynnet kasvavat ja niin edelleen, vaikka hän makaa sohvan pohjalla. 

Kun Nukkumatti joka öiseen tapaan jättää minut puolenyön jälkimmäisellä puoliskolla yksin vuoteeseen valvomaan kahdeksi, kolmeksi tunniksi, käytän ajan usein leikkimällä mielikuvitukseni kanssa. Unen rajamailla moni asiani on joko paremmin järjestyksessä tai pahemmin epäjärjestyksessä. Aamulla herätessäni mikään ei kuitenkaan ole kuten yöllä Finlaysonin Jesus pellavalakanan alla. Toivottavasti joku käärii minut juuri siihen, vuoteeni tai liinavaatekaappini käärinliinaan, kun ruumiini työnnetään uuniin. 

Ylivertainen mielen epäjärjestys oli kuitenkin aiemmin, kun heräsin humalasta moraaliseen krapulaan. Siihen päästäkseen oli juotava päivätolkulla yhtä soittoa. Korvien välissä oli selkeästi kaksi puolta kuten vinyylilevyssä. A-puoli sanoi, etten ollut hölmöillyt mitään ja järjellisesti ajatellen kaikki oli niin hyvin kuin olla voi. Mutta lähes aina B-puoli, jossa morkkis lymyili, sekoitti koppaa ja pakkaa niin kauan, että oli uskottava kaiken olevan poskellaan. Tai muuten umpikujassa, jota en kyennyt yksilöimään, mutta joka riisti kaiken tunnetilan.

Mutta kuten Uunokin perusteli vaimolleen mitä kaikkea hän tekee tekemättä mitään, sitä minäkin pohdin viime yön tunteina. Yksittäiseen tekemiseen käytän vuodessa eniten aikaa kirjoittamalla päiväkirjanomaisia blogeja yhden päivässä, jotka ovat noin paperiarkin tai kirjan sivun mittaisia. Normaalikokoisella kirjasinkoolla sekä rivivälillä se on yhteensä noin 100 000 sanaa vuodessa.

Päivän mittaan luen sivun ajatuksella ehkä kymmenen kertaa. Lisäilen ja korjailen, sillä vain harvoin haluan loukata ketään. Silti aina joskus joku uhkaa raastuvalla. Kerrat ja moneen kertaan luettu yhteensä on kuitenkin vuodessa noin miljoona sanaa. Kun unilääkkeeksi luen illassa ja yössä jotakin kirjaa ehkä viisi sivua, on sekin samassa ajassa puolimiljoonaa.

Sähköisten sanomalehtien selailuun ja lukemiseen sekä someen muutenkin menee oma aikansa. Hesarin sarjakuvien Rip Kirby on yksi tärkeimmistä. Kummallista, että hän ja Desmond eivät ole lainkaan vanhenneet lapsuudestani 🤣. 

Autolla sekä moottoripyörällä ajan vuosittain 10 000 kilometriä. Laiskansorttisesti kävelen samassa ajassa alakanttiin arvioiden miljoona askelta, johon teen ensi talvena Thaimaan maaseudulla korjausliikkeen. Samalla lasken montako käärmettä näen kävellessäni puolen vuoden aikana. Jokilaaksossa niitä näen pari tai viisi kertaa kesässä. Fyysistä kuntoa ei lainkaan kohenna, että vaatimattoman kävelemisen lisäksi lennän ja kuljen muilla joukkoliikennevälineillä vuosittain 20 000 kilometriä.

Voin sanoa itseäni mukavuutta rakastavaksi, joka ei velttoilemalla elinpäiviään lisää. Tai mistä sitäkään tietää, sillä Phatthalungin terassilla tai Jokilaakson uimalaiturilla ei hevin tule auton yliajamaksi.

Uimista harrastin aikoinaan viikottain Tikkurilan uimahallissa. Siinä ajassa missä saunakaverini Tapsa Rautavaara ui kaksi minä uin yhden kilometrin. Sama paikka koitui Tapsan kohtaloksi, jota tietty ei olisi tapahtunut kotona nojatuolissa eikä ehkä Jokilaakson laiturillakaan.

Tänä tai oikeastaan viime kesänä harrastin, jos en uimista, niin Jokilaakson lisäksi muuallakin pulahtelua, sillä kiersin kuukaisitolkulla autolla Hyrylän seudun uimapaikkoja. Sitä ei voinut sanoa hyötyliikunnaksi. Mukavaa se kyllä oli senkin edestä.